Katastrofielokuvat ovat kiehtoneet minua siitä asti kun varhaisteininä ensi kertaa näin televisiosta Liekehtivän tornin vuodelta 1974. Suurin osa tarjolla olevista katastrofielokuvista lukeutuu mielestäni B-luokan filmeihin, mutta joukosta löytyy välillä parempaakin tuotantoa, kuten esimerkiksi tämä Dante’s Peak.
Pierce Brosnan näyttelee Harry Dalton -nimistä vulkanologia, joka tutkii tulivuoria ja muita maan seismisiä tapahtumia. Mies on kokenut uravalintansa vuoksi suuren menetyksen, mutta jaksaa siitä huolimatta omistautua työlleen, ehkä jopa liiankin kanssa. Hänet soitetaan kesken loman tutkimaan Dante’s Peak -nimisen pitkään nukuksissa olleen tulivuoren viimeaikaisia seismisiä tapahtumia.
Dalton matkustaa paikan päälle idylliseen pieneen kaupunkiin komean mutta nykyään turhankin aktiivisen vuoren juurella. Seudulta löytyykin selviä merkkejä seismisestä toiminnasta, mutta muiden vakuuttaminen asiasta ei olekaan kovin helppoa ennen kuin on jo liian myöhäistä. Ainoa joka uskoo Daltonia alusta asti on kahvilanpitäjä / kaupungin pormestari Rachel Wando, jota näyttelee Linda Hamilton.
Osasyy minun ihastumiseen katastrofielokuviin on varmaan siinä että pidän elokuvista joissa rymisee ja jyrisee, ja suurista erikoistehosteista yleensäkin. Tässä elokuvassa riittääkin katseltavaa tulivuorenpurkauksen mukanaan tuomien maamullistelujen muodossa. Elokuvan tunnelma on alusta lähes loppuun juuri sellainen kun tällaisissa pitääkin olla: pääsevätkö päähenkilöt karkuun vyöryvän laavan alta vai eivät. Enemmän minä tätä katsoessa jännitin kuin huonossa kauhuelokuvassa, vaikka olin katsonut elokuvan pari kertaa aiemminkin. Toki tapahtumista ja juonesta löytyy aukkoja niitä etsiville, mutta eihän tällaista elokuvaa tehdäkään kilpailemaan “maailman paras elokuva” -palkinnosta, nämä ovat viihdettä isolla V:llä.
