Jokainen edes puolikkaasti elokuvia kriittisellä silmällä katsova persoona oppii että kun elokuvan ohjaaja kehottaa vapaalipulla (eli ei itse maksanut lippua omalla rahalla) saapuneita elokuvakriitikoita häipymään jo elokuvan alkuteksteissä niin on syytä totella käskyä. Kyseisen neuvon/käskyn/vihjeen kinemaesteettinen auktoriteetti on samaa luokkaa henkensä edestä juoksevan pommipurkajan kanssa.
Allekirjoittanut ei noudattanut kyseistä käskyä.
Visa Mäkisen, tuon Suomen elokuvataivaan suurimman [I]auteurin[/I] ohjaama militaarifarssi on leeuwenhoekin alla sillä vääpeli Kyllijoki (Tenho Saurén) komentaa sekalaista seurakuntaa kertaushajoituksiin saapuvia törppöjä ja sopan varsinainen liikuttaja on jalkapallopommi. Kirjaimellisesti. Käsikirjoitusapuna takapiru-Visa Mäkiselle on Jussi Tuominen ja molemmat piiloutuvat salanimen taakse. Syykin on helppo arvata elokuvan ollessa aivan hämmästyttävän korkealuokkaista [I]Meleagris gallopavo[/I]-lihamureketta. Jollain velhoutta muistuttavalla kyvyllä tuottajana häärivä Visa Mäkinen on myös saanut Puolustusvoimilta apua ja mukana on myös muutamia oikeasti naurahduttavia letkautuksia. Kuvakerrontaa ei voi edes sanoa olevan olemassa.
Tenho Saurén todennäköisesti varautui tähän elokuvaan pyytämällä osa palkastaan Alkon tuotteina etukäteen ja hankki niillä itsensä kiduttavaan krapulaan ihan vaan ollakseen itsehämäykseksi. Muitakin epämääräisiä juippeja leffassa kääntyy ja näiden tarkoitus on pääasiassa törmäillä ympäriinsä ja olla tyhmiä. Oikeudenmukaista arvosanaa näyttelijöiden työstä ei voi sanoa, sillä kammottava käsikirjoitus peittää sen kaiken alleen lumivyöryn hienovaraisuudella.
Suuri määrä yritystä luoda sekoiluun perustuva hupailu ja yritys jää kovasti vajaaksi, mutta mukana on muutamia aitoja pätevyyden pilkahduksia joilla elokuvan voi tunnistaa puhtaasti kotimaiseksi kalkkunamössöksi. Sellaistakin on ihan oikeasti olemassa.
