Assassination Games jatkaa Jean-Claude van Dammen vakavasti otettavien elokuvien linjaa. Potkiminen jää edelleen melko vähälle, ja elokuvasta pyritään rakentamaan vakavammin otettavaa lisäämällä myös hieman enemmän draamaa. Jean Claude van Damme ja Scott Adkins häärivät elokuvan pääosissa, ja havaittavissa on myös ns. ”soihdun siirtäminen” van Dammelta Adkinsille. Olisiko jo nyt aika sille, että Adkins ottaa oman paikkansa toimintatähtien joukossa?
Assassination Gamesin juoni on jopa yllättävän toimiva. Vincent Brazil (Jean-Claude van Damme) on kokenut palkkamurhaaja, jonka ainoa motiivi on raha. Vincent on hahmona hiljainen ja eristäytyvä, mutta todellinen ammattilainen. Scott Adkinsin näyttelemä Roland Flint taas on entinen Interpolin palkkatappaja, joka on vetäytynyt ammatinharjoittamisesta epäonnistuneen soluttautumisen jälkeen. Asiat kuitenkin muuttuvat, kun iso huumekauppias, Polo, vapautetaan vankilasta. Flint oli nimenomaan soluttautumassa Polon toimintaan, kunnes paljastui. Flint kuitenkin jäi henkiin, ja miehellä on omat henkilökohtaiset syynsä ottaa vastaan tarjous Polon tappamisesta. Brazil taas tappaa kenet vain, jos hinta on kohdillaan. Kun mukaan heitetään vielä kaunis nainen (Marija Karan), joka ystävystyy Brazilin kanssa, on kasassa Assassination Gamesin ainekset.
Elokuvan alku on todella lupaava. Aivan alussa lainataan Friedrich Nietzhea, ja elokuvan ensimmäinen kohtaus lupailee todella hienoa, Hitman-pelien tyyppistä elokuvaa. Lupaava alku ei kuitenkaan kanna kovin pitkälle, vaan alkukohtaus on vain juonen kannalta täysin erillinen kohtaus, jossa halutaan tuoda esiin Vincent Brazilin ammattimaisuutta.
Molemmat palkkamurhaajat ottavat ”keikan” vastaan; toinen rahan takia, toinen henkilökohtaisten syiden takia. Keikka kuitenkin epäonnistuu, ja surmansa saakin Polon veli. Brazilin perässä on veljensä kuolemasta kostoa haluava Polo, ja Flintin perässä likaiset Interpol-agentit, jotka haluavat miehen hengeltä, koska hän on ainoa, joka voi paljastaa sen, että Interpol tapatti rikollisia palkkamurhaajien avulla. Lopulta Brazil ja Flint ajautuvat tilanteeseen, jossa vaihtoehtoina ovat kuolema tai yhteistyö. Miehet päättävät tehdä yhteistyötä, ja kissahiiri-leikki voi alkaa.
Jean-Claude van Damme tekee ihan oikeasti toimivan roolisuorituksen Vincent Brazilina – viulua soittavana palkkamurhaajana. Yksinäinen palkkatappaja näyttää kovalta ja karulta, mutta elokuvan juoneen sopivasti mieheltä löytyy myös se pehmeä puoli. Eihän van Dammen suoritus kuitenkaan Oscarin arvoinen ole, mutta kyllähän belgianhirmu nyt kuitenkin jotain osaa. Melko jäykkäähän miehen suorittaminen on, jos ei taistelukohtauksia lasketa, mutta positiiviseen suuntaan miehen näyttelytaidot ovat kehittyneet. Tiukat trikoot ovat jääneet historiaan, ja uusimpien elokuvien suunta on selkeästi vakavampi. Toisaalta se on vain hyvä asia, sillä nyt van Dammen elokuvat voi kuitenkin ottaa tosissaan.
Scott Adkins tekee jälleen mainion suorituksen, ja miehen tähti kyllä nousee mukavasti. Scott Adkinsilla on potentiaalia nousta ”seuraavaksi isoksi tähdeksi”, jos vain elokuvavalinnat onnistuvat, toisin kuin eräälläkin Dwayne Johnsonilla. Adkins on luonut hienosti nimeä itselleen jo useammassa pienen budjetin toimintaelokuvassa, ja toivottavasti luvassa on myös pääosa jossain astetta paremman budjetin toimintapätkässä. Scott Adkinsilla on fyysiset ominaisuudet ja karisma nousta isoksi tähdeksi.
Assassination Games kärsii samoista asioista, kuin lähes kaikki van Dammen uusimmat elokuvat. Pieni budjetti ja ”ohuet” henkilöt takaavat sen, että elokuva on vain kertakäyttöviihdettä. Tosin se onnistuu olemaan sitä varsin hyvin, joten sinänsä on turha kaipailla isomman budjetin perään. Assassination Gamesin juoni on mielenkiintoinen, ja isommalla budjetilla siitä olisi saatu irti todella hyvä elokuva. Hieman lisää tietoa henkilöiden taustoista, ja muutama näyttelijävaihto, ja elokuva olisi ollut oikeasti todella hyvä. Huumekauppias Polon rooli olisi ollut kuin tehty esimerkiksi Peter Stormarelle
Nyt Assassination Games on viihdyttävä paketti, joka toimii hyvin kertaalleen katsottuna. Tehosteita käytetään hillitysti, joka tekee elokuvasta hieman realistisemman oloisen. Keltaruskea värimaailma luo hienon tunnelman Itä-Euroopan kaupunkeihin ja maaseutuun. Ei Assassination Games mikään vuoden paras toimintaleffa-kandidaatti ole, mutta varsin positiivinen yllätys.
