On se hassu asia miten käsitykset ja mielipiteet jostakin elokuvasta muuttuvat parin vuoden aikana jostakin elokuvasta. Itselläni tämä elokuva on Blade Runner, tarkemmin sanottuna Director’s Cut-versio. Noin kaksi vuotta sitten ostin teoksen innoissani, mutta petyin kovasti. Leffa vaikutti tylsältä, siinä puhuttiin liikaa, toimintaa oli liian vähän, en tajunnut koko hommaa. Sen koommin en ole kajonnut kyseiseen elokuvaan. Nyt päätin kuitenkin katsoa tuoreimman version, Final Cutin, ja katsoa olenko edelleen sitä mieltä, että Blade Runner on yksi huonoimmista tehdyistä elokuvista.
Ja eri mieltähän sitä oltiin. Huomasin katsovani elokuvaa kovin keskittyneesti ja se tuntui nyt jopa erittäin mielenkiintoiselta. Pieniä eroja siinä saattaa Director’s Cuttiin olla, mutta ei mitään ratkaisevaa. Juonen voisi selittää lyhyesti: ihmisen kaltaisia robotteja, replikantteja, on vapaalla jalalla vuoden 2019 synkässä Los Angelesissä. Deckard (Harrison Ford) niminen blade runner laitetaan metsästämään näitä olentoja, jotka koettavat epätoivoisesti hankkia lisää elinaikaa. Deckard törmää myös erikoiseen Rachaeliin, jota kohtaan hän alkaa tuntea jotain suurta…
Blade Runnerin visuaalisuus on jotain ennennäkemätöntä. Synkkä Los Angeles vilkkuvine neonvaloineen ja saasteineen on ihmeellistä katseltavaa. Erikoistehosteet ovat vielä tämänkin päivän mittakaavassa merkittäviä ja tuoreen oloisia, tosin niitä on saatettu tämän uuden version puitteissa hieman räätälöidä. Elokuvan hahmot ovat mielenkiintoisia, varsinkin nämä replikantit. Scifitoiminnaksi tätä elokuvaa ei voi sanoa, sillä suurimman osan ajasta se keskittyy vahvaan draamaan henkilöiden välillä.
Teoksessa vallitsee vuosi 2019 ja lentävät autot ovat jo siviilikäytössä. On hauska tehdä pieniä havaintoja eri elokuvien välillä, jotka kuvaavat samaa aikakautta. Esimerkiksi Running Man (1987) kuvaa vuotta 2017, ja on silti niin kasaria autoineen kaikkineen. Ihmisen Pojat (2007) kuvaa vuotta 2027, joka on ilmeisestikin lähimpänä tulevaisuudenkuvaamme. Ei siinä mitään, että Blade Runnerissa ollaankin jo lentävien autojen ja avaruusmatkailun maailmoissa. Havainnointi on aina mukavaa.
Nyt tuli todetuksi, että mielipiteet voivat hyvinkin muuttua vuosien myötä. Blade Runner on omalaatuinen klassikko, joka ei ainakaan vielä ole joutunut ajan hampaisiin. Koskettava loppuhuipentuma säestettynä Vangeliksen futuristisilla musiikeilla jätti jotenkin hämmentyneen olon. Se on ainakin varma, että pidin tästä elokuvasta.
