Aquaticassa tehdään tutkimustyötä Alzheimerin taudin kellistämiseksi. Russell Franklin (Samuel L. Jackson) on merkittävä rahoittaja. Hiljaiseksi tarkoitetussa tutkimuksessa tapahtuu haaveri, joten Franklin suuntaa paikan päälle katsomaan mihin hänen rahojaan on käytetty. Valitettavasti tutkimusta johtava tohtori Susan McCallister (Saffron Burrows) on tehnyt pieniä järjestelyjä tarvittavan tutkimusaineksen (hain aivoista saatava proteiini) määrän lisäämiseksi. Pääasiassa lisäämällä haiden aivojen kokoa niiden perimää muuntelemalla. Sen sivuvaikutuksena ne myös ovat tulleet älykkäämmiksi ja älykkäät eliöt ovat yleensä uteliaita ja uteliaat eliöt haluavat myös laajentaa kokemusmaailmaansa. Se taas tapahtuu pakenemalla ja hyvin nopeasti alkaa tutkimusasema hajota pirstaleiksi ja viikonlopun takia vähälukuinen henkilökunta löytää itsensä märästä elementistä. Käynnistyvässä eloonjääntikilpailussa kilpailijoina on paitsi em. päätutkija ja rahoittaja myös kokki Sherman Dudley (LL Cool J) ja eläintenhoitaja Carter Blake (Thomas Jane). On niitä muitakin, mutta [I]Deep Blue Sea[/I] ei ole henkilödraamaan perustuva elokuva.
Renny Harlinin elokuvia katsoessa huomaa että hän ei ole suuri draaman tai kerronnallisen kikkailun mestari ja tässä käsitelty elokuva ei ole kumpaakaan. Se etenee alusta loppuun, nykimättä ja kaikki sen käyttämät temput ovat jo keksittyjä, mutta se ei haittaa Allekirjoittanutta ollenkaan. Puhtaana, riittävän älykkäänä ja taidokkaasti kasattuna viihdepläjäyksenä se selvittää laatukokeen heittämällä. Katsoja herätetään toiminnallisella introlla ja varsinaisen tarinan alku on luonnollisesti hidas ja siihen käytetään vajaa ensimmäinen kolmannes. Siitä eteenpäin alkaa katkeamaton toiminnan ja jännityksen sekoitus mikä ei ole kovinkaan realistinen (pitääkö?), mutta onneksi se on maukas. Se tarkoittaa sitä että “Brucen” ajoittain tietokoneella ehostetut jälkeläiset pureksivat, murjovat ja luonnollisesti kellistyvät yksi kerrallaan, mutta raivokkaasti ja vertakin valutetaan.
Thomas Jane on elokuvan yrmy selviytyjätyyppi ja Saffron Burrows taas kylmähermoinen tutkija jonka päämääränä on saada aikaan tuloksia. LL Cool J hoitaa pääasiassa koomisen piristeen osuutta, mutta arkkityypistä poiketen kyseessä ei ole epäpätevä tai typerä kahjo. Samuel L. Jacksonin tehtävä on näyttää millaisesta elokuvasta on kyse. Kaikki genren vaatimia tyyppejä kaupan hyllyltä.
Omalaatuisuudesta ei pisteitä kovinkaan paljoa tule, mutta reilu puolitoista tuntia viihdettä ja joskus ei enempää kaipaa. Pienenä triviana ne hammastehtaat ovat makrillihaita joista yksi on suunnattoman ylikokoinen.
