Croc on elokuva jättimäisestä suolaisen veden krokotiilista, joka alkaa terrorisoimaan thaimaalaisen turistirysän rantoja. Samalla leffa seuraa myös amerikkalaisen luuserin, Jackin kamppailua verottajaa ja paikallisia mafiosoja vastaan, tarkoituksena onnistua säilyttämään villieläinfarminsa samaisessa rysässä, sekä jalkapuolta ja juoppoa krokotiilinmetsästäjää, joka kokee krokon jokaisen uhrin uudeksi viilloksi omassa sielussaan.
Jep, jokainen, joka on leffoja joskus katsonut, on nähnyt ”Crocin” monta kertaa; eri nimellä, eri näyttelijöillä, eri miljööllä varustettuna ja joskus parempana, mutta onneksi joskus kamalampanakin. Tai no, ok. Riippuu ihan siitä, mitä hakee. Jos Crocia lähtee katsomaan täysin neutraalina katsojana, turpaan tulee rankasti. Kyseessä on nopeasti kasaan kyhätty lisä Sci-Fi Channelin (nykyinen SyFy) Maneater-leffasarjaan, joka on pahamaineinen lähinnä leffojen laadun takia. Croc ei tee tässä kohtaa poikkeusta; se on ihan oikeasti huono elokuva. Käsikirjoitus on vain kasa nippuun karsittuja kliseitä, juoni on reikäinen kuin Uunon paita, dialogi könkköä ja epäuskottavaa jne.
Mutta. Jos Crocia tarkastelee yksinomaan krokotiilielokuvana tai ihmissyöjäpetopätkänä, se ei ole aivan toivoton. Näiden filkkojen kanssa on vain viskattava romukoppaan se toive korkeista tuotantoarvoista tai älykkäästä juonesta (säännön vahvistavia poikkeuksia toki löytyy), ja keskityttävä olennaiseen. Crocissa välttävät kahdeksan ihmistä kohtaavat verisen loppunsa saalistajan hampaissa, ja mikä parasta, ihan miellyttävän julmasti. Kroko ei, kuten useat lajitoverinsa, tyydy poliittisesti korrektiin malliin napsimaan rantsulta vain 1) pahiksia tai 2) aikuisia miehiä, vaan kuka tahansa on vaarassa milloin tahansa, ja lauluun lähtee niin miehiä, naisia, teinejä kuin lapsiakin. Brutaalius on siis mallillaan, ja tästä isosti pisteitä. Myös itse elukan kuvaus auttaa lopulta pelastamaan Krokon omassa kastissaan siedettäväksi leffaksi. Se ei ole CGI:tä kuin väläykseltä yhdessä, kahdessa kohtauksessa. Lopun aikaa tekijät ovat käyttäneet jotain Avaran luonnon arkistokuvaa, mikä tietysti on hieman huvittavaa, kun elukoihin sen kummemmin perehtymätönkin katsoja tajuaa, että nyt on liikkeessä ihan eri kokoinen -ja näköinen öllimölli kuin äsken, sekä sitten ihan aitoon kasarimalliin kumiasulla päällystettyä robottiliskoa, josta tietysti huge respect.
Näyttelijöistä on mainittava vielä pari sanaa; suurin osa leffan sankareista on ihan peruspökkelöitä, mutta toisaalta kovin moni ei jäänyt roolisuorituksellaan mieleen myöskään ärsyttävänä, kuten niin usein käy. Lisäksi tekojalan kanssa ympäriinsä könkkäävän krokonmetsästäjän roolin kähisee vanhan liiton Michael Madsen, joka on todennäköisesti kuitannut leffasta palkaksi vain ilmaisen Thaimaan reissun ja ilmaiset viskit kuvausten ajaksi, mihin voidaankin sitten olettaa leijonanosan pläjäyksen 750 000:n dollarin budjetista hävinneen. Oli miten oli, Madsen on vanhana, väsyneenä ja kännissäkin niin rutinoitunut ja katu-uskottava kovanaama, että tällainen veteraanirooli menee ihan heittämällä.
Kokonaisuutena todettakoon, että kyseessä on ihan perusvarmaa SyFy-huttua kaikille minun laillani ihmissyöjäeläin-leffoista digeileville B-kauhun ystäville. Muiden tuskin kannattaa vaivautua.
