On aina huojentavaa huomata että Kingin teoksista saadaan aikaan myös hyviä elokuvia.

9.3.2002 15:58

Arvioitu elokuva

Eeppisen keston saavuttava Vihreä maili perustuu Stephen Kingin Kuoleman käytävä novellisarjaan. Tarina sijoittuu 30-luvulle, kuolemaantuomittujen selliosastolle, jossa tapahtuu ihmeitä. No juonesta ei sen enempää. Kingin kirjallisuudesta on räpöstetty filmille jos jonkinmoista tuotosta ja todella vaihtelevalla menestyksellä. Hirvittävista TV-kauhuista ihan sinne mestariteosten joukkoon.

Vihreä Maili kuuluu sinne parhaimmistoon. Itse asiassa nämä, ei niin kauhutarinat, ovatkin jostain kumman syystä toimineet myös valkokankaalla keskimäärin paremmin kuin ne varsinaiset kauhupätkät. Hyvinä esimerkkeinä mainittakoon: Shawshank Redemption (siis se Rita Hayworth -Avain pakoon, loistava leffa, ei niin loistava suomennos!), Stand by me, Dolores Claiborne ja Dead Zone. Tälläkin kertaa tarinaa on väsäämässä sama mies Rita Hayworthin takaa Frank Darabont.

Hyvä tarina jonka takana ovat hyvät henkilöhahmot. Tom Hanks vetää rutiininomaisen pääroolin hyvänä ja rehtinä vanginvartija Paul Edgecompina. Mutta juttu ei onneksi nojaa vain tämän kikkaratukkaisen superstaran varassa. Kingimäiseen tyyliin henkilöhahmoja on paljon ja joka lähtöön. Jokaisella hahmolla on oma tärkeä paikkansa tarinassa. Itseasiassa leffa on poikkeuksellisen uskollinen kirjalle, oikeastaan paljoa ei ole jätetty pois. Siitä selittynee myös pläjäyksen reilu pituus.

Siis Rita Hayworthista tuttu tunnelma on siis tallella. Ihan samaan tämä pläjäys ei kuitenkaan yllä. Itse tarina ja toteutus ovat loistavia, ehkä liiallinen pituus hieman häiritsee. Varsinkin elokuvan loppuosuus olisi kaivannut pientä tiivistämistä. Kingin kirjallisuuden ystävänä on aina huojentavaa huomata että äijän teoksista saadaan aikaan myös hyviäkin elokuvia. Ehkä King ei olekaan niin huono kuin viisaammat väittää…

Arvosteltu: 09.03.2002

Lisää luettavaa