Ollaan toisen maailmansodan kynnyksellä. Espanjan sisällissodassa kolme vuotta taistellut William Franklin tavoittelee sisäistä rauhaa ja päätyy opettamaan kotimaahansa Irlantiin katoliseen St. Jude’s poikakotiin. Munkkien ylläpitämässä koulukodissa vallitsee pelon, kurin ja järjestyksen maailma, jota veli John ylläpitää. Williamista tulee vähitellen pojille oikeudenmukainen isähahmo. Sehän ei veli Johnille käy ja rangaistukset sen kun kovenee. Tästä seuraa näiden kahden opettajan valtataistelua poikien silmissä. Molemmilla opettajilla on täysin omat kasvatusmenetelmät ja ei ole vaikea arvata kumman open puolella pojat ovat.
Aiemminkin on tullut todettua että vankila, poikakoti yms. suljetuista yhteisöistä saadaan aikaan parhaassa tapauksessa loistavia draamoja ja niin käy myös nyt. Kyseessä on loistava irkkuleffa, jossa ainakin itselläni tunteet vaihtelivat laidasta laitaan. Tunsin äärimmäistä vihaa munkkeja kohtaan ja kohta taas äärimmäistä kunnioitusta Williamia kohtaan. Mielestäni se on hyvän leffan merkki jos katsojan tunteet kuohuu, silloin on onnistuttu. Kokonaisuus vaikuttaa erittäin realistiselta, eikä näyttelijätyössä yski mikään. Tarinaan voi keskittyä täysin palkein.
Leffa on Patrick Galvinin omaelämänkertaan perustuva, joten näille leffan tapahtumille on myös todellisuuspohja olemassa. Pläjäys on kahminut palkintoja muutamilla elokuvafestareilla eikä suotta. Tämäntyyppiset leffat saavat uskomaan että myös tuntemattomilta vaikuttavia tapauksia kannattaa vuokrata. Kirjavasta joukosta löytyy aina välillä myös helmiä kuten tämä.
