Tulevaisuuden mallivaltiossa tunteet on kielletty lailla. Jokainen kansalainen on velvoitettu – kuolemanrangaistuksen uhalla – ottamaan päivittäisen lääkeannoksensa, joka turruttaa aivojen tunnekeskuksen. Pikainen kuolema korjaa myös ne uskalikot, jotka yrittävät harrastaa kirjallisuutta tai muita taiteita. Kolmannen maailmansodan jälkeen valtaan päässyt diktaattori uskoo, että ihmisten tunteet ovat vakava uhka yhteiskuntajärjestykselle. Tyrannin tunnepoliisit liikkuvat kansalaisten joukossa ja eliminoivat henkilöt, jotka kieltäytyvät ottamasta psyykettä säätelevän Prozium-annoksen. Mutta sitten vapaustaistelijoita metsästävä agentti Preston vahingossa unohtaa ottaa oman lääkkeensä – dramaattisin seurauksin…
Kun katsoo tätä elokuvaa niin sitä ei voi olla vertaamatta Matrixiin, sillä pappien puvustus, muutamat taistelukohtaukset ja juonikin on melkein samaa, mutta tässä elokuvassa on sitä jotain. Se tempaisi minut mukaansa alusta lähtien. Musiikki sulautuu kohtauksiin kuin avain oikeaan lukkoon. Taistelukohtaukset ovat tyylikkään upeita, vaikka luotisadetta on runsaasti.
Näyttelijöistä upeimman ja vakuuttavimman suorituksen tekee Christian Bale, joka saa hahmostaan moniulotteisen eikä tyyppillisen tylsän scifihahmon. Myös vapaustaistelijaa näyttelevä Emily Watson vakuuttaa hienosti. Eikä muidenkaan roolityössä ole valittamista.
On upeaa nähdä scifielokuva, jossa on kaikki tekninen kikkailu on jätetty taka-alle ja on annettu tilaa näyttelijöille ja tarinalle. Hahmot ovat vahvoja ja niihin voi samaistua. Eivätkä ole ohuita, kuten yleensä tämän genren leffoissa.
jos haluat nauttia tästä elokuvasta niin unohda Matrix. Suosittelen muillekin kuin scifielokuvien ystäville.
nimimerkki: leffafriikki lapista
