Evil Dead on sittemmin Spider-manista tunnetuksi tulleen Sam Raimin kulttimainetta saavuttanut legendaarinen kauhueepos, joka poiki pari jatko-osaakin. Näissä jatko-osissa koko sarjan punainen lanka alkoi hipsua kokonaan komedian puolelle, mutta tämä 80-luvun alussa valmistunut ykkösosa on puhdasta kauhua. Kauhua sanan varsinaisessa merkityksessä. Kauhua… Varoitan jo tykityksen alussa: tämä elokuva ei todellakaan sovi vähääkään heikkohermoisille tai lapsenomaisille. Kauhua…
Viiden hengen kaveripoppoo lähtee viettämään kaunista kesäviikonloppua vuokramökille erääseen saareen. Seutu vaikuttaa kovin kolkolta ja mökillä tapahtuu kummalta tuntuvia asioita, mutta nuoret eivät anna sen pilata lomafiilistä. Kellarin luukun heiluminen valtoimenaan kuitenkin häiritsee heeboja siinä määrin että he päättävät laskeutua tutkimaan kellariin. Sieltähän taas löytyy joka perheen välttämätöntä kodinhoitovarustusta, mm. haulikko, kirja, johon ei kansien perusteella ihan heti törmäisi Akateemisen joulualessa, sekä nauhuri.
Nauhalta paljastuu kovin kolkko lomakertomus: mökissä elellyt professori epäilee vahvaa pimeiden voimien toimintaa paikalla ja ikävä kyllä he erehtyvät kuuntelemaan nauhalta kun professori messuaa muinaisella kielellä loitsua. Se on kovin ikävää, sillä tämän jälkeen ulkoa alkaa kantautua outoja ääniä, puut yrittävät käyttää seksualisesti hyväksi porukan naispuolista osanottajaa ja pikku hiljaa hemmot yksi kerrallaan muuttuvat synkän demonin välikappaleiksi, jotka olisivat kipeästi Clearasilin tarpeessa. Kaikki paitsi Ash (Bruce Campbell), joka ystäviensä menetyksestä toivuttuaan ottaa kirveen ja tussarin kauniiseen käteen ja alkaa siivota mökin ympärystöä epätoivotuista vieraista. K-18- henkeen, tuskallisesti, verta ja suolenpätkiä säästelemättä.
Juoni ei ole siis kovin hääppöistä kamaa, ja tarina pimeyden voimien kanssa lähikontaktia tekevistä opiskelijoista (nyt ei lasketa Delta-jengiä) on kerrottu ja tullaan varmasti kertomaan tsiljoona kertaa. Mutta tässä rainassa on totisesti sitä jotain. Seksiä ei ole kun nimeksi (riippuu toki siitä mikä tässä tapauksessa seksiksi lasketaan) ja hahmot ovat karikatyyrimäisiä, saippuaoopperamaisia nalkuttajia, joilla eivät asiat ole koskaan hyvin ja joiden kohtalosta katsoja ei juuri välitä pa###n vertaa. Upean käsikirjoituksen lisäksi Sam Raimin ohjaus on loistavaa, tästä elokuvasta kauhuelokuvien huikeat kamera-ajot saivat alkunsa, ja vaikka elokuva tehtiin lähes kengännauhabudjetilla, se ei juuri näy kuvauksessa ja ohjauksessa. Tämä elokuva pitäisi näyttää kaikille ohjaajiksi tai kuvaajiksi opiskelevile.
Mutta, vaikka Evil Deadista olisi syytä muistaa myös elokuvalliset ansiot, yleensä siitä puhuttaessa esiin tulee vain elokuvan kieltämättä yliampuva ja sarjakuvamainen väkivaltaisuus. Ihan totta, tämän kyhäelmän lihallinen sisältö vetää vertoja Ravattulan Citymarketin lihatiskille. Muistutan vielä kerran, jos olet yli 5 vuotta täysi-ikäistä nuorempi, heikkohermoinen, kukkahattutäti, poliittista äärilaitaa edustava tai hengityksesi on kiinni jonkin koneen toiminnasta, suosittelen että pysyt kaukana tästä leffasta. Okei? Olen tosissani. Menkää kauemmaksi. No niin.
Gore-kohtauksissa paistaa vähän turhankin pahasti läpi se että filmi tehtiin pullonpalautusrahoilla ja elokuvan kauhuosuus rakentuukin melkein täysin Raimin taitavasti luomasta ilmapiiristä. Erikoistehosteiden taso vaihtelee melko rajusti: toisissa kohtauksissa tehosteiden inhorealistisuus suorastaan järkyttää, toisissa taas paatunut leffadiggari nauraa itsensä kuoliaaksi. Mitään suurempaa valituksen aihetta ei kuitenkaan ole, on sitä ankeampiakin pätkiä nähty ja sitä paitsi Evil Dead tehtiin enemmän tai vähemmän huumorilla, useimpia vielä kamalampia kauhurainoja ihan tosissaan.
Näyttelijöitä on viisi kappaletta plus örkkien esittäjät. Heistä kaikkien yläpuolelle nousee tietenkin Raimin koulukaveri Bruce Cambpell, jonka karmean huono roolityö on jo legendaarinen. Jatko-osissa heebo on vieläkin kamalampi, joten nekin pitäisi kait katsoa uudestaan muistin virkistämiseksi. Kunniamaininnan kaiken yllämainitun lisäksi ansaitsee elokuvan tunnelmaa luova musiikki, joka kaiken muun ohessa on antanut inspiraatiota useille elokuvantekijöille.
Kaiken kaikkiaan elokuva-ja kauhudiggareiden on vaikea kieltäytyä tästä mestariteoksesta. Jos hermot vain kestävät, muidenkin kannattaisi se katsoa, koska raina on tosiaan elokuvateknisestikin nerokas. Kuten elokuvassa luvataan, one by one I take you all…
