Ice Age – jäätikön sankarit taitaa olla menestynein ja tunnetuin tietokoneanimaatio tähän mennessä. Onhan tässä oma viehätyksensä, mutta kaikilta osin elokuva ei ole kovan maineensa veroinen.
Tarinan sankareihin kuuluu hauska ja hölmö koheltaja, laiskiainen Sid, iso ja rauhallinen köntys, mammutti Manfred sekä moraaliltaan arveluttava kovis, tiikeri Diego. Sivuhahmotkaan eivät ole turhan omaperäisiä, ja pahis on totta kai huisin peloittava peto. Tarina on sinänsä aika jännittävä seikkailu, johon kuuluu mielenkiintoinen ajatus eläimistä pelastamassa ihmistä. Lisäksi mukana on tavanomaista horinaa ystävyydestä ja itsensä löytämisestä.
Ice Agen paras puoli on ehdottomasti sen huumori. Monet vitsit saavat nauramaan ääneen, ja aikuinenkin voi nauttia tästä tarinasta. Erityisesti dronttijakso viehättää minua. Se, mikä tarinassa kusee, on kuitenkin sen ajoittainen väkivaltaisuus. Kolhimis- ja kohellushuumori ei ole koskaan kolahtanut, ja Ice Agessa sitä viljellään aivan liikaa. Monet ovat sanoneet Jyrsis-maaoravan olevan elokuvan hauskin hahmo. Tästä voidaan olla montaa mieltä. Toisaalta serkkuni nelivuotiaaseen poikaan mäiskimishuumori tuntui iskevän kuin nyrkki silmään.
Elokuvan luminen miljöö on minimalistinen mutta näyttää komealta. Animaation laadussa ei ole valittamista, ja englanninkielinen ääniraita on hyvää kuultavaa. Suomenkielinen ei niinkään… Omaperäisyyttä uupuu, vaikka pitääkin ottaa huomioon että Ice Age itse taisi synnyttää pari tietokoneanimaatioiden klisettä, mutta kieltämättä kyseessä on kuitenkin ihan hauska leffa, eikä missään nimessä huono tekele. Parempiakin tietokoneanimaatioita ehkä on, mutta myös kosolti huonompia. Kolmen ja puolen tähden elokuvasta täytyy kuitenkin pudottaa pois puolikas turhan väkivallan vuoksi.
