München kertoo israelilaisesta tapporyhmästä, joka ottaa hengiltä terroristeja, jotka suunnittelivat ja järjestivät verilöylyn Münchenin olympialaisissa. Ryhmän toimintaa kuvataan Avnerin (Bana) näkökulmasta. Elokuvassa näytetään sekä kostotoimia ja Avnerin pohdintaa siitä, tekevätkö he oikein.
München on lukeutuu Spielbergin isoimpiin töihin Schindlerin listan ohella. Tämä on jopa parempi kuin Schindlerin lista. Tämä seikka nostaakin Münchenin Spielbergin parhaaksi elokuvaksi. Tätä elokuvaa on moitittu niin juutalais- kuin palestiinalaismyönteiseksi. Itse en koe tämän elokuvan olevan kummankaan puolella, vaan se ottaa molempien osapuolten näkökannat huomioon.
München kertoo alun panttivankidraaman erittäin todenmukaisesti ja oikeita tapahtumia noudatetaan melko hyvin. Kostotoimenpiteiden kohdalla on luonnollisesti noudatettu taiteellisia vapauksia, sillä aika harvalla on tietoa siitä, mitä oikeasti tapahtui. Tosin siltäkin osin homma näyttää erittäin uskottavalta. Eikä tätä leffaa varmastikaan pääse syyttämään vääristelystä tai mistään liiallisesta sionismista.
Elokuva on muutenkin toteutettu varsin hyvin. Israelin tapporyhmän työt näytetään kaunistelematta, mutta ei kuitenkaan syyllistytä väkivallalla mässäilemiseen. Spielbergin tyyli on ollut viime aikoina synkempi verrattuna esimerkiksi Indiana Jones-elokuviin. Münchenkin noudattaa tätä synkkää kerrontatyyliä. Tämän elokuvan visuaalisesta tyylistä voidaan toki myös kiittää Spielbergin vakiokuvaajaa Janusz Kaminskia. München hipoo visuaalisuuden osalta jo täydellisyyttä. Synkkää tunnelmaa lisää John Williamsin upea musiikki. Muutenkin elokuva on aika realistinen. Ja taitaa olla muuten ensimmäinen kerta, kun Spielberg uskaltaa näyttää paljasta pintaa.
Eikä hahmopuolellakaan ole epäonnistuttu. Tapporyhmän jäsenet ovat erittäin uskottavia ja aidon oloisia. Heistä ei ole kehitetty mitään charlesbronsonmaisia kostajia, vaan he ovat tavallisia ihmisiä, joilla sattuu olemaan tappokeikka. Tapporyhmän jäsenten ongelmat tehtävän kanssa tulevat hyvin esille. Varsinkin Avnerin tuskailu tappamisen oikeutuksen suhteen on tehty hyvin. Muutenkin elokuva onnistuu draamakohdissaan olemaan koskettava. Varsinkin Avnerin ja hänen lapsensa välinen puhelinsoitto saa kyllä palan kurkkuun.
Vaikka München sijoittuu 1970-luvulle, niin sen teemat koston kierteestä on edelleenkin ajankohtainen. Tätä revikkaa kirjoittaessa Israelin armeija on aloittanut hyökkäystoimet Gazan alueella sen jälkeen kun Hamas oli siepannut israelilaisen sotilaan. Voi kysyä, auttaako suora toiminta tässä tapauksessa mitään. Tämä elokuvakin kysyy, mitä hyödyttää tappaa terroristien pomoja, kun niiden tilalle ehkä tulee edellistäkin pahempi tyyppi. Joten olisiko muita keinoja pysäyttää koston kierre? München osoittaa melko hyvin, että väkivalta vain luo lisää väkivaltaa. Tosin tämä elokuva ei myöskään vastusta suoraa toimintaa, mutta antaa kuitenkin aiheen pohtia, onko se aina järkevä toimintatapa.
