Jos metsään haluat mennä nyt…
The Hunter on australialaisen, monien televisiosarjojen ohjaajana kunnostautuneen Daniel Nettheimin esikoisteos, joka perustuu Julia Leighin saman nimiseen romaaniin. The Hunter jatkaa hyvin nykyistä trendiä, sillä monet aloittelevat ohjaajat (esimerkiksi Duncan Jones, Mike Cahill ja Drew Goddard) tuntuvat nykyisin saavan aikaiseksi niitä innostavimpia ja omaperäisimpiä elokuvia.
Elokuva kertoo palkkasotilaasta, Martin Davidista, joka lähetetään Tasmaniaan pyydystämään yleisesti sukupuuttoon kuolleeksi oletettua pussihukkaa eli tasmaanian tiikeriä. Aseyhtiö, joka lähetää Martinin matkaa haluaa vain ja ainoastaan saada omistusoikeuden viimeisestä elossa olevasta pussihukasta saatavaan myrkkyyn. Ongelmia on kuitenkin heti tarjolla, sillä yliopiston tiedemiehenä esiintyvä Martin saa paikalliset metsurit varpailleen: maaseutu elää raivaamisesta ja paikka kuhisee jo valmiiksi yliopistojen puunhalaajia, jotka kaiken lisäksi tunkevat nokkaansa toisten asioihin. Majoittumista ei myöskään helpota Martinin majapaikkaa pitävä kovia kokenut perhe. Jahti voi alkaa…
The Hunter rakentuu hyvin pitkälti Willem Dafoen rooliin Martin Davidina – ja tottakai Tasmanian upea luonto omaa toisen pääroolin. Aina niin, ah, tuimakatseinen Dafoe suoriutuu karaistuneen ja kylmäkiskoisen, mutta lämminsydämisen palkkasotilaan roolista varsin kiitettävästi. Sivurooleissa häärivät puolestaan Frances O’Connor ja Sam “Jurassic Park” Neill, jolle olisi toivonut ehkä astetta enemmän näkyvyyttä.
Itselläni ei ollut aikaisemmin oikeastaan mitään käryä siitä, miltä Tasmanian luonto näyttää, mutta The Hunterin katsottuani sitä ihan haluaisi lähteä paikanpäälle vaeltamaan. Mesta on karkeasti sanottuna Lapin ja tropiikin risteytys. Jylhät, herkät ja karut maisemat luovatkin suuren osan elokuvan tunnelmasta; ikuiset laakeudet vastaan kylmä ihminen, jonka tehtävänä on vain raivata, tuhota ja metsästää rahanhimossa lajinsa viimeinenkin. Välillä luontodokumentinomainenkin visuaalisuus onnistuu luomaan parhaimmillaan fiiliksen, kuin katsoja itse olisi päässyt keskelle Tasmanian koskematonta erämaata.
Pieniä heikkouksiakin The Hunterista valitettavasti löytyy. Potentiaalia paikallisten pingottuneesta vihamielisyydestä heidän elinkeinoja uhkaavia muukalaisia kohtaan ei todellakaan käytetä tarpeeksi, sillä asetelma jää lopulta vain harmittavan köyhäksi elementiksi osana kokonaisuutta. Muutamasta sivuhahmostakin olisi kaivannut lisää potkua tai jonkinmoista taustoitusta. Minimalistinen tarina kaipaisi siis tällä kertaa aavistuksen enemmän rönsyilyä. Lisäksi pari yksityiskohtaa jätetään turhanpäiten auki katsojan päätettäväksi.
…niin takuulla yllätyt.
Kokonaisuus on kuitenkin kaiken a ja o, ja sehän The Hunterissa toimii. Onnistunut elokuva kerrottuna yhden miehen varassa ei ole mikään helppo tehtävä, mutta Nettheimin debyytti korjaa turkikset ehdottomasti talteen.
