Läksin katsomaan Valo-elokuvaa pelkästään siitä syystä, että elokuvaa oli kuvattu myös kotikyläni maisemissa, joella, jossa olen monta kertaa kalastanut. Lisäksi elokuvassa esiintyi muutama itselleni henkilökohtaisesti tuttu henkilö. Näistä huolimatta olin melko pessimistinen elokuvaa kohtaan, varsinkin kun se tekee yhden kotimaisen elokuvan suurimmista perusvirheistä, eli laittaa lapset pääosaan. Suoraan sanoen uskoin tämän olevan taas niitä suomalaisen elokuvan yliarvostettuja roskaläjiä.
Elokuva kertoo tositapahtumiin perustuen tarinan Valo-pojasta, joka osallistuttuaan isänsä kanssa verisunnuntain tapahtumiin joutuu kahdeksi vuodeksi loukkuun kylään, jota ilkeä, torninnokassa jatkuvasti kieppuva Nikolai alituisesti valvoo, alkoholiongelmaista poliisia talutushihnassaan pidellen. Valo ihastuu pian lukemiseen ja oppimiseen, erityisesti uuden ja mukavan Marjo-opettajan avulla. Mutta pian kapinallisuus epäilyjen vainoharhaisiksi tekemät johtajat sulkevat koulun ja tämä järkyttää lapsia, erityisesti Valoa, joka päättää palauttaa lapsille tämän oikeuden oppimiseen.
Sisimmässään elokuva moraalinen opetus oppimisen oikeudesta ja lasten kunnioituksesta. Tärkeään asiaan onkin onneksi viitsitty panostaa.
Yllätyksekseni Valo olikin varsin viihdyttävä tapaus. 84 minuuttia ei pahemmin päässyt vaivaamaan, vaan elokuvaa katsoi kohtalaisella mielenkiinnolla alusta loppuun. Juoni kehittyi sopivalla vauhdilla, vaikka alussa olikin pientä sekavuutta, ja vastaavasti loppupuolella liiallista selittelyä. Kerronta oli varsin onnistunutta verrattu muihin tämänajan suomalaisiin elokuviin, vaikka jonkinlaista kompurointia oli siihenkin paikkapaikoin lipsunut. Yli-dramatisointiakin oli paikoin paljon.
Käsikirjoitus oli varsin onnistunut, vaikka ei täydellinen. Jotkut hahmot jätettiin hieman liian suppeiksi, mutta ei haitaksi asti. Valosta itsestään olisi tosin ollut mielenkiintoista tietää enemmänkin.
Visuaalisesti Valo oli varsin mukavan näköistä katsottavaa. Valaistus oli tunnelmaan sopivaa ja erityisesti mainiot ulkokohtaukset oli toteutettu hienosti.
Näyttelijätyö onkin sitten elokuvan heikoinpia lenkkejä. Vaikka lapsinäyttelijät kuinka yrittävät (toivon todella, että he niin tekivät) niin mikään ei tee heistä yhtään sen parempia kuin muutkaan kaltaisensa. Ylinäyttelemistä on paljon, eikä se rajoitu pelkästään lapsinäyttelijöihin. Muutama hyvä näyttelijä on silti päässyt mukaan, esimerkiksi varsiin pieneen rooliin jäänyt Valon isä on varsin hyvä, samoin poliisin ja Nikolain näyttelijät.
Näyttelijöiden kannalta hyvä juttu onkin sitten varsin osaava ohjaaja, joka ei kannata suhteellisen kyvyttömien näyttelijänalkujen haitata elokuvan ilmapiiriä tai mielekkyyttä. Näyttelijöiden kohdalla kun jäi tälläkertaa puuttumaan se perinteinen ärsyttävä tekijä. Vaikkei ohjauskaan ole täysin onnistunutta (esimerkiksi ne järkyttävät kameran liikkeet ja valaistukset nuorisovankilassa olivat meilkeimpä hirveitä), on Juurikkala onnistunut tehtävässään vallan mainiosti.
Kokonaisuutena Valo on varsin onnistunut, kaikenikäisille sopiva filmi, joka kärsii satunnaisesta kompuroinnista ja lievästä ylinäyttelemisestä. Jokatapauksessa suosittelen tätä elokuvaa, mikäli aiheesta on yhtään kiinnostunut. Valo on myös esimerkillinen teos siitä, miten elokuvia Suomessa tulisi tehdä. Tämä olisi hyvä pohja matkalle ylöspäin.
nimimerkki: Sano mitä sanot
