Elokuva, joka kertoo Marilyn Monroesta metodinäyttelyn muodossa. Tällaiselta elokuvalta odottaa luonnollisesti paljon. Pieni epäröinti hiipii väistämättä esiin pyöritellessäni elokuvaa kädessä videovuokraamossa, mutta pakkohan tämä haastavalta ja kokeilunhaluiselta vaikuttava elokuva oli nähdä.
Vaikkei tämä elokuva olekaan kokonainen tarina Marilyn Monroen (Michelle Williams) traagisesta elämästä sen alkuvaiheista kuolemaan asti, se pitää kuitenkin sisällään tunteikkaan kertomuksen onnettoman naisen yhdestä viikosta elokuvamaailman pyörityksessä. Elokuva ei pahemmin siis tuuleta moniulotteisuudella, mutta se ei haittaa. Tuntui hyvältä ratkaisulta kertoa tarinaa onnettomasti Marilyniin ihastuneen elokuva-avustaja Colin Clarkin (Eddie Redmayne) näkökulmasta, jonka toimesta Marilynin tavoittelemattomuus ja mysteerisyys tuli hyvin ilmi.
Elokuvassa tulee selkeästi esiin Marilynin sentimentaalinen ja romantiikkaa puhkuva sielunmaailma, jonka avuttomana kääntöpuolena oli hylkäämisen pelko ja epävarmuus omasta itsestä. Näyttelytyö osui tässä nappiin, vaikka aluksi oli ymmärrettävästi vaikeaa omaksua tämän haasteellisen roolin saanut Michelle Williams Monroen kenkiin. Kyse ei ole millään tavalla näyttelijän epäsuoriutumisesta, vaan Marilynin jäljittelemättömyydestä. Elokuvan alkuvaiheessa pään sisällä mylvi lähestulkoon pelkkä epäluottamus roolin uskottavuuteen. Näyttelytyötä sai seurata pää kallellaan haeskellen siitä otetta, joka tuntui itsepintaisen mutkittelevalta. Sitten kuitenkin jokin välähti. Jäykähkön alun jälkeen Michelle Williams sai roolinsa näyttämään todella uskottavalta. Tuntuu pikkuseikalta, että maskeeraus on onnistunut hyvin, kun näyttelijä on sukeltanut rooliinsa joka soluaan myöten ja pidättelemätön remakkuus tuntuu joskus jopa vyöryävän syliin. Myös Colin Clarkia esittävä Eddie Redmayne vakuutti utuisen rakastuneilla katseillaan ja vilpittömyydellään yrittää ymmärtää oikeasti Monroeta.
Seksikkyys ja traagisuus ampaisi siis onnistuneesti esiin aiheuttaen samaan aikaan ihailua sekä säälin tunteita kuuluisuuden ja epävarmuuden vankina olevaa Marilyn-parkaa kohtaan. Elokuvan pieni hämmentävä tekijä oli kuitenkin sivuosaa näyttelevä Emma Watson. Miten ihmeessä Harry Potterin Hermione on loihtinut itsensä mukaan Marilyn Monroesta kertovaan elokuvaan? Yhdistelmä oli hämmentävä, muttei kuitenkaan pilannut elokuvanautintoa. Kohtauksia, joissa tuntui liihottelevan vain haaveileva velhotyttö, oli kuitenkin melko vähän. Ihan osaava, mutta tulipunaisen huulipunan ja 50-luvun kiharien kanssa sievästi hymyilevä näyttelijä tuntuu olevan nyt ihan väärässä paikassa.
Kaikkiaan elokuva oli mielenkiintoinen kokemus. Oli huimaa nähdä, että noinkin vaikeasta roolityöstä voi selviytyä noin hyvin. Visuaaliselta puolelta sopii ylistää hyvää valotyöskentelyä, maskeerausta ja asettelua Michelle Williamsiin viitaten. Ne yhdessä sinetöivät näyttelijän vakuuttavuuden. Kuitenkin jollain tavalla elokuva tuntui jäävän hieman vajaaksi. Ihan kuin juuri hyvään vauhtiin päästäessä törmäisi julmasti seinään. Elokuva on nopeatempoinen, mutta ehtii silti tarjota katsojalle paljon mielenkiintoisia ja ponnekkaita kohtauksia. Mitään hirveän informatiivista tarinaa Marilyn Monroen elämästä tästä on kuitenkaan turha odottaa.
