Onnistuu kiihdyttämään katsojan pulssia aina ajoittain.

19.7.2005 14:54

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Killing Zoe
Valmistusvuosi:1994
Pituus:96 min

Pankkiryöstöillä on paha tapa muuttua leffoissa panttivankitragedioiksi. Kuinka moni muistaa Hikisen Iltapäivän, jossa Al Pacino ja John Cazale herkeämättömästi pitivät lähiön pikkupankkia hallussaan mitättömän saaliin takia? Sen siitä saa, kun lähdetään yhdeltä istumalta heilumaan aseiden kanssa ilman järkevää suunnitelmaa. Killing Zoe kertoo nimenomaan tämän tyylisistä haaveilijoista(Mukana mm. Eric Stoltz), jotka hyökkäävät suonet kaikenlaisesta töhnästä pulleina pumpaten pankkiin ja onnistuvat kehittämään sellaisen massamurhan, että veritöiden Grand Old Man, Charlie Mansonkin kumartelee sellissään ja ulvoo: “Respekt!”

Elokuvallisesti Killing Zoe on hyvin läheistä sukua juonelleen. Veri lentää, aseet paukkuvat ja ihmiset kuolevat, mutta käsis on vain puolihuolimattomasti sutaistu muka-Tarantinomainen toimintahölmöily. Ilman nokkelaa paskanjauhamista ja kiinnostavia henkilöhahmoja jäljelle ei jää oikeastaan mitään mistä voisi vakavissaan kiinnostua. Eric Stoltz, jonka muistamme mm. Pulp Fictionista mumisee ja käyttäytyy vähintäänkin kuin vahvoissa morfiinihuuruissa oleva lobotomiapotilas. Vastapainona tietenkin löytyy eläimellinen Jean-Hugues Anglade, joka onnistuu kiihdyttämään katsojan pulssia aina ajoittain häikäilemättömällä sekoilulla.

Mutta Killing Zoen ei varmaankaan pitänyt olla pelkästään “mahtavien” näyttelijöiden elokuva vaan Roger Avaryn debyytti ja portti ison rahan luokse Hollykylään. Harmi vain, että Avarylla ei todellakaan ole kamunsa Quentinin taitoja tai tyyliä. Tämän perusteella Avarysta voisi olla lähinnä keskimääräistä hurmeisempien toimintaleffojen tehtailijaksi, mutta ei enempää. Killing Zoe edustaa(muttei edukseen) tätä kastia suoraviivaisella toiminnalla, ilman liiallista mässäilyä tai suvantokohtia, mutta katsojan kiinnostusta se ei osaa niinkään pitää yllä. Alkupuolen huumeyö muun muassa menee täysin yli hilseen. Mäiskeen puolesta ei tosin pääse kyllä pahemmin kyllästymäänkään, mutta suhteellisen lähellä se oli. Jos Avary olisi viitsinyt käyttää aikaa enemmän hahmojen syventämiseen ja luonut heistä yhtä rakastettavia ilkiöitä, kuten Reservoir Dogsin pukumiehet niin kyseessä voisi olla huomattavasti parempi leffa.

Arvosteltu: 19.07.2005

Lisää luettavaa