Leffa, jonka ohjaajan meriittilistalle kuuluu muutama Marx-veljesten parhaimmista komedioista. Leffa, jonka päätähti nappasi Oscarin tällä suorituksellaan Clark ”Rhett Butler” Gablen klyyvarin edestä. Mielenkiintoista?
Hyväsi Mr. Chips on yhdeltä kantilta katsottuna hirvittävä Holly-imellys, toiselta taas viehättävän vanhanaikainen elokuva. Toisin kuin lättypaketin kannessa, elokuvassa mursuviiksinen Robert Donat esittää herra Chippingiä, josta tulee tarinan esittämien vuosien aikana yhä tärkeämpi hahmo työpaikallaan, Brookfield Schoolissa.
Herra Chippingin vaiheet ovat varsin verkkaiset, mutta elokuva nappaa kuitenkin koukkuunsa, jos sille vain antaa tilaisuuden siihen. Ujo herra Chipping saattaa joutua oppilaiden kiusattavaksi, mutta hän ei lannistu. Hitaasti, mutta varmasti hän saavuttaa päämääränsä ja siinä sivussa mies ehtii nähdä monta sukupolvea samasta suvusta. Koulukohtauksissa on aitouden tuntua, vaikka Chippingin vuosien aikaista koulumaailmaa sen suuremmin tuntematta on totuutta hankala hahmottaa.
Donat näyttelee Chipsiä huuli väpättäen ja kädet täristen. Vastaavan olisi luullut luonnistuneen keneltä tahansa silloinkin. Chippingin lemmittyä, Katherinea, esittävä Greer Garson on lopulta paljon mielenkiintoisempi ilmestys kuin pöllähtäneen näköinen päähenkilö. Muut leffassa nähtävät naamat eivät juuri jää mieleen – paitsi ehkä nuori Colley eli Terry Kilburn, jolla on kunnia lausua myös leffan liikuttavimmat (?) sanat.
Vuonna 1969 samasta aiheesta valmistui Peter O’Toolen tähdittämä ylipitkä ja kuolettavan kuiva musikaali, jonka rinnalla tämä elokuva on varsinainen huippupätkä.
