Kesä tekee tuloaan. Huikentelevainen teinityttö (Andersson) saa varaston apupojan (Ekborg) koukkuunsa. Varoja ei ole kummallakaan, mutta unelmia kyllä. Kun kotikulmien elämä alkaa ahdistaa tytsyä, se on molempien menoa. Silloin otetaan hatkat ja lähdetään etsimään paratiisia. Vaan olisi pojan pitänyt tajuta, että donna e mobile ja että helppoa laiffia ei olekaan. Seesteisestä nimestään huolimatta Kesä Monikan kanssa ei ole vailla kuurosateita ja rakeenmöllyköitä.
Nimiroolissa keikistelevä Harriet Andersson oli Bergmanin alustuksen mukaan näytellyt vain muutamassa pikku jutussa ennen tätä leffaa. Andersson on taitava, mikäli Bergman on tosissaan halunnut Monikasta lyhytnäköisen heitukan, jota ei lopulta kiinnosta mikään muu kuin oman itsensä lelliminen. Näin voisi ainakin päätellä leffan amerikkalaisnimestä: Monika, the Story of a Bad Girl. Tylsää! Tällaisista tytöistä ja heihin lankeavista poikapoloista riittää tarinoita, joten Kesä Monikan kanssa oli tässä mielessä pieni pettymys. Tarinan kulun arvaa ennalta, eikä Bergman tee elettäkään asian korjaamiseksi.
Leffa selittää asiat suoraviivaisesti. Esimerkiksi juuri Monikan taustalla on totta kai köyhä perhe, isukki haisee viinalta ja koti ei ole mikään palatsi. Jos tarinasta kasattaisiin nyt uusi versio, tyttöpaha luultavasti viiltelisi itseään ja vetäisi kamaa. Siitä jotenkin juontuu mieleen tätä leffaa kiintoisampi kahden onnahtelevan nuoren yhteiselämän kuvaus, Sid ja Nancy (1986). Siinäpä filkka, joka kannattaa ehdottomasti katsoa tämän sijasta, mikäli tahtoo pudistella päätään ”lasten typeryydelle” oikein kunnolla.
