Jippijaijee! Jouluhömppää Hollywoodin tyyliin. Päätän kuitenkin antaa leffalle mahdollisuuden. C’mon, onhan siinä sentään Danny DeVito kannessa. Odotukset lähestulkoon nollan alapuolella laitan lätyn koneeseen. Aah, lunta. Oho, Matthew Broderick. Mitäs se Godzillan kaveri tässä tekee? Ai, sekin on tässä mukana. Onko se olevinaan joku optikko vai mitä se tossa heiluu?
Naapurisopu on koetuksella kun Steve Finchin (Broderick) naapuriin muuttaa uusi perhe, jonka automyyjänä toimiva isäntä Buddy Hall (DeVito) ei osoittaudukaan aivan tavalliseksi hepuksi. Spontaanisti toimiva ja kielikuvia ymmärtämätön Buddy on täydellinen vastakohta erittäin täsmälliselle sekä perinteitä kunnioittavalle Stevelle, eikä näin ollen kulu aikaakaan, kun miehet ovat tukkanuottasilla. Miesten vaimot ja lapset tuntuvat kuitenkin tulevan yllättävän hyvin toimeen eivätkä he oikein ymmärrä, mistä kaksintaistelussa loppujen lopuksi on kyse. Viimeinen pisara maljan yli on Buddyn idea rakentaa äänekäs ja avaruuteen asti näkyvä kirkas jouluvalomeri. Steve ei tietenkään halua jäädä pekkaa pahemmaksi jouluhommissa.
Huumoria revitään pääasiassa kaksikon erilaisista persoonista sekä Buddyn muista perheenjäsenistä. Buddyn vaimo kun on lähes täydellinen bimbo ja tyttäret kuin samasta puusta veistettyjä. Steven ainut tytär puolestaan on tietenkin heidän täydellinen vastakohtansa ja vaimo (Kristin Davis) kuin miehensä kopio, joskin hitusen avoimempi vastaanottamaan muutoksia naapurustoonsa. Yleisesti ottaen näyttelemisen taso on peruskauraa eli ei mitään mullistavaa, muttei toisaalta pahemmin ärsyttävääkään.
Ohuehkosta käsikirjoituksesta huolimatta elokuva jaksaa täydet puolitoista tuntia ämpyilemättä. Hamekyttien 2 ja 3 ohjaaja John Whitesell on siis onnistunut tehtävässään luodessaan jouluelokuvan, joka ei luo spontaania mielihalua repiä kuontaloa pois päästä. Tietynlainen halpismaisuus paistaa kuitenkin elokuvasta läpi. Esimerkiksi Steven joutuessa hallitsemattoman reen kyytiin kohtaus on niin selkeästi vihreän taustan edessä kuvattu, ettei itku ole kaukana. Toisaalta eihän tältä täyttä realistisuutta voinutkaan odottaa. Musiikkipuoli on tyypillistä söpöä joulumusaa, tunnelmaan sopivaa ja ainakin olevinaan hempeää.
Suhteessa spesifiin genreensä Loistavat Naapurit on siis hyvinkin siedettävä elokuva. Tässä mielessä ennakko-odotukseni ylittyivät huomattavasti. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, ettei tätä leffaa kannata omaksi ostaa, ellei satu olemaan joko Broderickin tai DeViton himofani. Telkkarin puolelta katsottavaa kamaa, sanoisin. Pätkä mennee parhaiten alas joulun alla tunnelmaan virittäjänä.
