Sherlock Holmes oli vielä viime vuonna minulle aikalailla tuntematon hahmo. Aloitin hahmoon tutustumisen Robert Downey Juniorin tähdittämillä elokuvilla, jotka ovat viihdyttäviä ja ihan onnistuneita, mutta eivät anna sitä aivan täyteläistä ja nerokasta kuvaa, jota hahmo oikeasti edustaa. Kun aloin katsomaan Benedict Cumberbatchin ja Martin Freemanin tähdittämää Uutta Sherlockia, en kuvitellut siitä tulevan yksi suosikkisarjoistani. Siinä oli viimeisen päälle kirjoitettu käsikirjoitus, jonka nerokkuutta tuki vahvat näyttelijät.
Seuraavaksi menin astetta korkeammalle tasolle ja luin Sir Arthur Conan Doylen alkuperäiseen kaanoniin kuuluvan romaanin, joka on harvinaista, sillä en yleensä lue kovin usein pitkiä kirjoja. Tosin valitsemani vuoden 1902 Baskervillen Koira ei ollut erityisen pitkä kokemus ja nousi yhdeksi suosikkikirjoistani, vaikka se ei paljoa vaadi. Halusin sitten myös katsoa jonkin leffan, joka olisi tehty Baskervillen koiran pohjalta ja katsoin vuoden 1988 version, jonka on ohjannut Brian Mills. Ohjaajasta en ollut kuullutkaan, mutta Jeremy Brettin suoritusta herra Holmesina tiesin olevan kehuttu ja arvostettu. IMDB:ssäkin leffan arvosana oli täysi kahdeksan, joten arvelin tämän alunperin TV:ssä esitetyn leffan olevan hyvä. Noh, vaikka se on uskollinen kirjalle, ei se mitään aplodeja ansaitse.
Sherlock Holmes ja tohtori Watson huomaavat heidän asuntoonsa jätetyn kävelykepin. He päättelevät, kenelle keppi voisi kuulua, kunnes pääsevät tapaamaan esineen omistajaa, tohtori James Mortimeria. Hän on Baskervillen suvun hyvä ystävä ja on tullut pyytämään apua aikamme nerokkaimmalta etsivältä. Sir Charles Baskerville on joutunut jonkin aikaa sitten murhatuksi ja Mortimer uskoo tämän olevan hirviömäisen koiran tekosia. Hän esittää tarinan kirouksesta, jossa suuri koira tappaa Hugo Baskervillen Dartmoorin nummilla. Kyläläiset ovat kauhistelleet nummea ja varoittaneet jokaista ohikulkijaa tästä paikasta. Mortimerin mukaan hurtta on saattanut pelotella Sir Charlesin hengiltä. Ruumiin luota on löydetty ison koiran jalanjälkiä, mutta ei eivät ole olluut tarpeeksi lähellä ruumista.
Holmes ja Watson pääsevät tapaamaan suuren perinnön saavaa Sir Henry Baskervillea, jonka olisi tarkoitus matkata Baskerville Halliin. He saavat tietää, että joku seuraa Henryä ja Mortimeria, mutta eivät saa varjostajaa kiinni. Kiireinen Holmes ei itse ehdi matkustamaan Devonshireen, mutta lähettää luotettavan Watsonin raportoimaan paikan päältä.
En tiedä olenko yksin tätä mieltä, mutta en erityisemmin innostunut Jeremy Brettin suorituksesta. Hän kyllä näyttelee hahmoa ihan onnistuneesti, mutta on ensinnäkin hieman liian vanhahtava rooliinsa ja muutenkin persoonaltaan kuin myös ulkomuodoltaan pullero. Hän vaikuttaa liian hidastempoiselta, joka saattaa johtua siitä, että olen tottunut Cumberbatchin nopeatempoiseen ja loistavaan suoritukseen, josta on enää vaikea nostaa rimaa. Voisi myös ajatella, että Brettin suoritus on enemmän herrasmiehen tyylinen ja maltillinen, mutta ei valitettavasti ole lähellekään parhaimmillaan tässä. Ehkä hänen suorituksensa pääsee oikeuksiinsa TV-sarjojen puolella, sillä niitähän on tehty tämän herran kanssa lukuisia.
Siinä missä Brett on kuitenkin jotenkuten tyylikäs ja charmikas, Watsonin roolissa oleva Edward Hardwicke ei selvästi omaa suurempia näyttelijänlahjoja. Hän esiintyy vakavana, mutta välillä myös höpsönä ja lämpimänä setänä, mutta ei ole sitä, mikä kuvaa minulle tohtori Watsonia. Tosin nuo viikset sopivat hänelle ja siitä plussaa.
Nyt kun olen lukenut aiheesta kirjan, voin verrata niitä keskenään. En uskonut, että suurena elokuvien ystävänä voisin sanoa näin, mutta tässä tapauksessa kirja rökittää tämän leffan mennen tullen. Kirjassa oli mukana Doylen upeasti kuvaamia tapahtumia rauhallisemmin, viihdyttävämmin ja jännittävämmin. Elokuva etenee haparoiden, mutta rauhallisesti. Se ei onnistu vangitsemaan sitä samaa tunnelmaa, jota kirjassa oli pinnalla koko ajan. Paikoin leffa näyttää säälittävän halvalle ja häiritsevän brittiläiselle. Uudessa Sherlockissa loppuratkaisu on monella tapaa erilainen, mutta kummallakin on omat vahvuutensa.
80-luvun Baskervillen koira on ihan viihdyttävää brittidekkarin tyylistä mysteeriä, jolla on paljon heikkouksia. Jos haluaa nähdä parempaa filmatisointia Sherlockista suosittelen katsomaan Brettin tai Cumberbatchin tähdittämiä televisiosarjoja. Paikoin tapahtumat pitävät otteessaan, mutta usein tapahtuu lipsumista, josta joku rokottaa varmasti pisteitä minua rankemmin. Jos pidät Sherlockista, suosittelen. Kenellekään muulle tämä tuskin tarjoaa erityisen viihtyisää kokemusta. Jos en olisi lukenut kirjaa, leffa olisi varmasti toiminut paremmin, koska minulla ei olisi ollut niin suuria odotuksia.
