“Kelpaisko kupillinen kahvia?”, toteaa vanha herrasmies kadunkulmassa riutuvalta John Finneganilta, mieheltä, joka on juuri hävinnyt viimeiset pennosensa Black Jackissa. John mulkaisee kysyjää muutaman kerran epäilevästi, mutta siitä se stoori kuitenkin alkaa. Paul Thomas Andersonin ensimmäinen kokopitkä leffa siis.
Anderson tunnetaan parhaiten draamaa uudistaneesta Magnoliasta (1999) sekä pornobisneksestä outoa huumoria repineestä Boogie Nightista (1997), mutta indiehengessä väsätty debyytti ei sekään ole yhtään hullumpi. Anderson on saanut mukaan taitavia näyttelijöitä ja käsikirjoitus loistaa etenkin dialoginsa osalta. Muuten täytyy ihmetellä kuinka mitättömistä aineksista Kivikova kahdeksikko jäätävänrauhallisen tunnelmansa repii.
Sydney (Loistava Philip Baker Hall, joka on näytellyt neljässä Andersonin tuotoksessa) on tarinan keskushenkilö: aina yhtä viileä ja tyyni vanhan koulukunnan uhkapeluri, jonka pokka pitää niin hyvin, että esim. pokeria äijän kanssa ei kannattaisi kokeilla. Toinen Andersonin vakiomiehistä eli John C. Reilly vetää tunteellisemman osan hieman hidasjärkisenä John Finneganina, ja Gwyneth Paltrow esittää ehkä hieman yllättäenkin suttuista maksullista naista. Leidin tavaramerkki eli hurmaava hymy ei silti ole kadonnutkaan mihinkään, eikä ole kumma, että miekkosille aiheutuu ongelmia Gwynethin läheisyydessä.
Kovassa hypessä 1990-luvun puolessavälissä ollut Samuel L. Jackson on tehnyt tietoisen riskin hypätessään minibudjetin rikosdraamaan, mutta toisaalta onhan se monesti niin, että raha ja suuret roolisuoritukset otetaan eri suunnilta. Kova jätkä Jimmy ei ehkä ole maailman hienoin roolisuoritus, mutta kyllä siitä respectiä irtoaa – taas kerran. Maukkaimman sivuroolin käy huutelemassa Philip Seymour Hoffman, eräs sittemmin pääosa-Ossinkin hankkinut taituri.
Kivikovassa kahdeksikossa on jo paljon Andersonin vakioelementtejä ilmassa. Vakiokaartilaisista myös Melora Walters vilahtaa ruudulla ja Michael Penn musisoi kuten “Boogiessakin”. Hienoimpia hetkiä ovat silti viittaukset tuleviin mestariteoksiin: Philip Baker Hallin Jimmy Gator – ja Floyd Gondolli –hahmot mainitaan jo tuolloin, ja se kuulu “Things happen” –replakin kaikuu ilmoille. Tyylikästä.
Kivikova kahdeksikko ei ehkä ole mikään merkkiteos, mutta ansaitsee kunnioitusta jo pelkästään siitä kuinka heppoisista aineksista on voitu luoda laadukas draama. P.T. Anderson osaa duuninsa ja samaa voi sanoa näyttelijöistä. Kivikova kahdeksikko on leffa niille, joiden mielestä pitkäveto pienin panoksin on nynnyjen hommaa. Eikun pukua päälle, pelipöytään ja nopat kätöseen.
