DVD:n takakannessa luki: rikos/toiminta. Toiminnan olisi voinut kyseisestä kohdasta jättää pois, koska toimintaa löytyi elokuvasta minuutin tai kahden verran. Elokuvassa kuvataan kuitenkin hyvin rikoksen mutkikkuutta ja sen tekoon johtaneita syitä. Hyvin tehty elokuva kertoo suhteellisen realistisesti siitä, kuinka ihminen tulee vedetyksi rikoksen poluille, vaikkei tätä itse haluaisikaan. No, elokuvan laadusta huolimatta se on armottoman tylsä. Ja miksi? Juuri sen takia, koska siinä niin perusteellisesti setvitään ihmisten tylsiä ongelmia. Päälle tunti joutavaa jaarittelua. Ehkä realistista, muttei kiinnostavaa. Ainakin toimintagenreen kuuluvana elokuvana kamalaa katsottavaa.
Elokuvan loppu onnistuu hyvin kokoamaan leffan yhteen, mikä pelastaakin leffan jossain määrin. Kuitenkin puolentoista tunnin katselun jälkeen on jo myöhäistä tajuta mistä oli kyse. Vaikka elokuvan jälkeen tajuaakin mitä siinä tapahtui, ei katselukokemus ole kovinkaan mairitteleva sen aikana.
Juoni on äärimmäisen monimutkainen ja sen takia koko paketti onkin täysi sekametelisoppa, josta ei oikein saa selvää mitä siinä tapahtuu. Kuten jo sanottua, langan päät solmiutuvat vasta lopussa yhteen niin, että tajuaa kuka kukin on ja miksi kaikki tapahtui niin kuin tapahtui. Tämä teki koko leffasta äärimmäisen unettavaa katsottavaa. Juoni on suurin piirtein seuraavanlainen: Vankilasta päässeet Barry Wirth (Sam Worthington) ja Johnny Spilteri (David Wenham) päättävät pysyä kaidalla tiellä. Vankilassa kokkina toiminut Barry saa töitä rantaravintolasta, kun taas Johnny sotkeutuu heti heroiiniin ja on taas pulassa. Tämä on leffan ainoa hyvä puoli. Narkomaani-Johnnyn päättömiä juttuja on nimittäin hauska seurata.
Barryn ravintolan omistaja on entinen rikollinen ja nyt vaikeuksissa rahojensa kanssa, joita poliisi, gansterit sekä vakuutusyhtiöt sun muut yrittävät ottaa omaan haltuunsa. Tästä syntyykin koko elokuvan monimutkainen idea. Toinen plussa Wenhamin loistavan näyttelyn lisäksi tulee loppuratkaisusta. Huonon elokuvan päätteeksi se piristää nähtyä reippaasti. Kuitenkin näyttelijäpuolelta tulee muutama iso miinus. Esimerkiksi Gary Sweet esittää gangsteripomoa yhtä hyvin kuin Hjallis Harkimo huippujalkapalloilijaa. David Fieldkin näyttää siltä kuin olisi ollut umpikännissä koko ajan.
Jos saa vieroitusoireita siitä ettei katso elokuvia, eikä ole mitään muutakaan katsotavaa, voisi harkita katsovansa Gettin’ Squaren.
