Eurooppalainen kauhuelokuva on kokenut suurta nostetta viime aikoina. Neil Marshalin ja Danny Boylen kaltaisten brittinimien lisäksi erityisesti Espanja on nostanut päätään tämän vaikean genren uutena suurmaana. Jenkkikauhun potiessa unitautia nämä uudet, innokkaat tekijät tehtailevat yhä uusia, sumeilemattomampia elokuvia, joissa vihdoin on alkanut olla genren kaipaamaa yhtyä. Jotain tämän kaltaista voidaan havaita myös brittiläis-espanjalaisesta Fragile -elokuvasta, joka ei kuitenkaan omaperäisyydellään juhli.
Fragiles kertoo amerikkalaisesta hoitajasta, Amysta, joka matkustaa brittiläiselle saarelle työskennelläkseen piakoin suljettavassa sairaalassa. Aluksi kaikki vaikuttaa normaalilta, mitä nyt jäljellä olevista kahdeksasta lapsesta yhden, Magien jutut suljetussa yläkerroksessa asuvasta tytöstä vaivaavat Amyn mieltä. Sitten alkaa tapahtua outoja asioita, ja pian Amy vakuuttuu sairaalassa tapahtuvan jotain, jota normaali maallinen järki ei pysty selittämään. Magie tuntuu olevan ainoa, joka Amyn lisäksi tietää tästä asiasta, mutta pian selviääkin, että myös Amya edeltävä hoitaja on tiennyt asiasta jotain. Mitä yläkerrassa siis on ja mitkä ovat nämä puheet mekaanisesta tytöstä, jota Charlotteksi kuullaan kutsuttavan?
Elokuva kuuluu uudenlaisen kauhugenren puhtaimpiin tuotoksiin, jossa kummittelu ja visuaalinen tyylittely ovat etusijalla. Hyvältä Fragile näyttääkin, eikä se varmasti häviä espanjalaisesta taustastaan huolimatta amerikkalaisille Ringin ja Kaunan kaltaisille sisaruksilleen. Se, mikä Fragilen loppujen lopuksi nostaa omaksi tapauksekseen tästä suosta, onkin itse tarinan kiehtovuus, sillä mekaanisilla proteeseilla kummitus ei todellakaan ole hullumpi tapaus – varsinkaan, jos kuuluu niihin, joita sairaalat, sairaudet, proteesit ja kipu hieman puistattavat.
Espanjalaisohjaaja Jaume Balagueró rakentaa taitavasti jännitystä rauhallisella alkupuoliskolla. Ratkeamispisteessä olevan sairaalan kolkko ympäristö on omiaan nostattamaan tunnelmaa, ja se onkin Fragilen parasta antia. Sairaalasta saadaan tunnelmallinen kauhun näyttämö, kun tiedettä ja järkeä edustava kaikille tuttu ympäristö joutuu tuntemattoman uhan alle. Elokuvan kauhuefektit ovat tehokkaita juuri siksi, että elokuva on muuten varsin realistisesti kuvattu. Paukahtelevat putket, itsestään katkeilevat luut ja vahingossa kääntyilevät palikat ovat kaikesta perinteisyydestään huolimatta tehokkaita. Fragilen päämörkö taas on mieleen jäävä tapaus pelkkää kieroutuneisuuttaan, jolle kaikenmaailman Samaranit jäävät auttamatta toiseksi.
Fragile ei kuitenkaan ole täydellinen elokuva. Tehokkaista kauhuefekteistään ja kutkuttavasta ideastaan huolimatta se jää harmillisesti hieman liian laimeaksi tapaukseksi, jotta lopputulos olisi aidosti kehuttava. Ohjaajalla tuntuu olleen innovatiivisia hetkiä ainoastaan kauhukohtauksia varten. Henkilöhahmojen kehittely jää harmittavan keskeneräiseksi, eikä dialogiinkaan ei ole sen suuremmin panostettu. Näyttelijät kuitenkin pelastavat sen, mitä pelastettavissa on, ja Richard Roxburghin (Dog Soldiers) tapauksessa tekee mieli antaa paljon anteeksi hahmon ohuudelle. Ja olkoonkin, että Calista Flockhart on joillekin edelleen vain Ally McBeal: minusta hän on tässä leffassa vähintään mukiin menevä.
Elokuvan suurin vika ilmeneekin käsikirjoituksessa, joka ei vaikuta loppuun mietityltä alkuunkaan. Juoni suorastaan vilisee aukkoja ja suoranaisia puutteita, ja esimerkiksi Amyn ilmeisen synkkää menneisyyttä ei juuri valoteta, vaikka sillä hänen toimintansa kannalta onkin tärkeä osa. Loppua kohti koko elokuvan idea tuntuu väsähtäneen, eikä se “vauhdikkuudestaan” (= henkilöt säntäilevät edestakaisin) huolimatta sisällä tunnelmaa murto-osaakaan siitä, jota sillä oli alussa. Venytetty loppuratkaisu tukee valjua jälkimakua.
Fragile on elokuva, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Kauhuelokuvan perustarpeet se kuitenkin tyydyttää tarjoamalla hyvää viihdettä ja mukavia väreitä koko puolentoista tunnin tarpeiksi. Onkin oikeastaan ihme, miten näin hajanaisella käsikirjoituksella on voitu saada aikaan näinkin hyvä elokuva. Kaipa se on vain todiste eurooppalaisen elokuvan tasosta aikoja sitten väsähtäneen amerikkalaisen kauhun suhteen. Toivoa sopii, että eurooppalainen kauhu jaksaa edelleen porskuttaa eteenpäin valtavirran latteita vaatimuksia vastaan.
