Ammattirikollinen Wilson (Terence Stamp) vapautuu vankilasta. Hän tietää että hänen tyttärensä Jenny (Melissa George) on kuollut hänen kannalta hämärissä oloissa Atlantin tuolla puolen, aina länsimaailman reunalla Los Angeleissa. Cockney-slangia vääntävä harmaantunut ukko astuu siis lentokoneeseen ja perillä etsii ensiksi käsiin Edin (Luis Guzman) joka tulee tarpeelliseen apuun. Toinen tarpeellinen neuvoja on Jennyä opettanut Elaine (Lesley Ann Warren) ja jäljet johtavat 60-luvulla uransa aloittaneeseen musiikkituottaja Terry Valentineen (Peter Fonda), jonka oma tarpeellinen apuri on Jim Avery (Barry Newman).
Steven Soderbergh ohjaa hyvin yksinkertaisen ja mutkattoman kostotarinan visuaalisesti mielenkiintoiseksi ja psykologialtaan moni-ilmeiseksi draamaksi missä lakoninen väkivalta vain maustaa tarinaa. Suuri osa kerronta-ajasta kuluu Wilsonin miettiessä karikkoista suhdettaan tyttärensä kanssa ja samalla se rakentaa kuvaa rikollisesta työläisestä. Vastapuoli saa myös sananvaltaa kokonaisuudessa. Ken Loachin vanha elokuva lainaa Wilsoniin nuoruutta mitä ei ole elokuvlla mahdollista kertoa. Kaunis kuvasto tekee liiton loikkivan ja kirskuvan leikkauksen kanssa ja rullaa saumattomasti törkkien välissä mielikuvia esille.
Terence Stamp on lyhyesti sanoen loistava roolissaan. Nimetön Wilson on roistojen tavoin kova ja ovela, mutta kylmän päättäväisen katseen alla on kuitenkin suunnatonta murhetta ja häpeää. Hän tietää olleensa huono isänä ja nyt hän on hyvittämässä tekemättömiä tekojaan.
Peter Fondan tulkinnassa Terry Valentine on rikas ja pröystäilevä, mutta sitäkin enemmän pelkuri ja loppuratkaisu kertoo paitsi hänestä, myös edesmenneestä tyttärestä. Erinomaista työtä tekee Fonda eikä ole katsojan mahdollista ajatella kuka muu olisi soveltunut rooliin yhtä hyvin.
Luis Guzmanin johdolla sivuroolien miehitys on erinomaista tasoa ja vaikka dialogi on täynnä erinomaisia heittoja ja käsittämätöntä slangia pääpaino on hiljaisuudessa. Viihdearvo vakavuudesta huolimatta on korkea, sillä mukana on myös muutamia kiivaita toimintaosuuksia. Henkilöhahmot ovat sen verran eläviä että pidempikin elokuva olisi voinut olla kyseessä.
