Välimeren itäinen kolkka, Rooman vallan aikana. Nasaretilainen puuseppä Jeesus (Willem Dafoe) on koki ikänsä kuullut ääniä ja nähnyt näkyjä. Hän on vakuuttunut siitä että ne ovat Jumalalta ja hän on yrittänyt hiljentää ne tekemällä ristejä roomalaisille – ainoana koko kaupungissa ja hänen ystävänsä Juudas (Harvey Keitel) on myös poliittinen aktivisti ryhmittymässä mihin hänen yhteytensä on Saul (Harry Dean Stanton). Saadakseen ymmärrystä näyilleen Jeesus vaeltaa autiomaahan ja Juudas tulee mukana varmistaakseen että hän ei poikkea polultaan. Vaeltava rakkaudesta saarnaava profeetta kohtaa useita oppilaita, pelastaa Maria Magdalenan (Barbara Hershey) kivityksestä ja kohdattuaan raivokkaasti saarnaavan Johannes Kastajan (Andre Gregory) hän menee autiomaahan oppimaan lopullisesta tehtävästään ja palaa oppilaidensa luokse muuttuneena, karismaattisena profeettana jonka oppi ei ole pelkkää rakkautta, vaan myös kiivasta poliittista reformia. Jerusalemiin siirtymisen myötä tapahtuva mellakka tuo profeetan poliittiset, maailmalliset ulottuvuudet esille ja Jumala myös paljastaa tahtonsa, joka on hirvittävä ja Juudaksen on tehtävä osuutensa kokonaisuudessa, mutta vielä lopussakin Saatana (Juliette Caton) jatkaa hyökkäystään voimakkaimmilla kiusauksilla koskaan.
Martin Scorsese tarttui Nikos Kazantsakiksen kiisteltyyn romaaniin ja Paul Schraderin käsikirjoitus käyttää paitsi voice overin kerronnallista syntiä raivokkaasti hyödykseen myös kääntää useat konventiot päälaelleen, mutta siitä huolimatta säilyttää sisältönsä eheyden. Poliittinen, maailmallinen aspekti on koko ajan mukana ja vaikka ihmetekoja myös kuvataan suorina ihmetekoina pääpaino on maallisessa toiminnassa, maallisissa seurauksissa ja maallisissa ihmisissä. Ainoa heikkous jäntevässä kerronnassa onkin hieman pitkäksi venytetty loppu, missä alkukirkon profeetta Paavali romutetaan kyyniseksi poliittiseksi laskelmoijaksi.
Willem Dafoen suoritus on hiljainen epävarmuudessaan, mutta samoin hän tuo esille Nasaretilaisen karisman ja kiihkon millä hän ajaa asiaansa. Näiden raivokkaan dramaattisten kohtausten vastapainona on epäillystä ja pelkoa ja niissäkin Dafoe toimittaa vankan suorituksen miehenä joka noudattaa jonkin itseään suuremman tahtoa ja tietää vain vähän kokonaiskuvasta. Harvey Keitelin tulkinnassa [I]sicarii[/I]-lahkon Juudas on hurjapäinen ja vakaumuksellinen patriootti joka kuitenkin omaksuu oman osuutensa Jeesuksen kohtalon välikätenä ja pysyy loppuun asti uskollisena tehtävälleen. Harry Dean Stanton on lähes näkymätön Saulina ja vasta lopussa hänen raivokas vallanhimonsa ja piittaamattomuutensa Totuudesta tuodaan esille.
Näyttelijäkaartin tehdessä vankkaa työtä on muistettava kehua myös Scorsesen rohkeutta aiheensa käsittelyssä. Kuvasto on kaunista ankeudessaan ja verenkään valutusta ei ujostella. Tarina pysyy myös kasassa, joskin lopussa oleva ylipituus on harmillinen riitasointu kokonaisuudessa. Lopputulos on ennen kaikkea ajatuksia herättävä kuvaus 30-luvun Juudean kiehuvasta poliittis-uskonnollisesta tilanteesta.
