Tilaan draamani tummana ja vahvana. Ja sellaisena Paholaisnainen esittäytyykin: edustavana ja pirullisen kohtalokkaana mustavalkoisessa film noir -iltapuvussaan.
Barbara Stanwyck on tarinan Paholaisnainen, tuttavallisemmin ilmaistuna Martha Ivers, ja Paholaisnainen on hänen tarinansa. Ei tule yllätyksenä, että leffa tunnetaan myös nimellä ”Martha Iversin outo rakkaus”.
Tarinan lähtöpisteessä Martha on vasta tyttönen, silti jo kapinallinen ja itsepäinen. Hän riuhtoo itseään irti tiukan miljonääritätin otteesta. Pakoreissusta ei kuitenkaan tule mitään, vaikka poika nimeltä Sam Masterton (Heflin) kelpaisi Marthalle seuralaiseksi paremmin kuin hyvin. Pako päättyy skandaaliin: Martha surmaa vahingossa tätinsä, Sam katoaa ja Martha jää kiperään tilanteeseen. Walter O’Neil -niminen poika näkee tapahtuneen, mutta poliisin saapuessa kumpikin pitää suunsa kiinni. Marthan holhoajaksi kohoava Walterin isä pitää puolestaan huolen siitä, että hänen poikansa saa jotakin. Nimittäin myöhemmällä iällä Marthan vaimokseen ja tiukan otteen kuolleen tädin miljoonista. Keplottelu voi alkaa, Martha on alkanut tuskaisen kypsymisensä Femme fatale -hahmoksi, vaikka aktivoituminen tapahtuukin vuosia myöhemmin, kun aikuinen Sam Masterson palaa kaupunkiin.
Kontrastit hahmojen välillä ovat isoja. Leffadebyyttinsä tekevän Kirk Douglasin Walter on ujo, pelokas, mutta älykäs, aviomiehenä Marthaa vähän pelkääväkin. Hän tarttuu viinapulloon helposti. Sam Mastersonin rento veikeys ja hulivilipoika-asenne yltävät korkeimpaan eli ns. Terence Hill -luokitukseen. Päähenkilömme on yhtäaikaisesti menneisyytensä rampauttama ja manipuloiva nainen, joka ottaa sen, minkä haluaa. Draama kuplii ja kiehuu.
Rahaa ei murhan kiistäneiltä puutu. Raha ja korkea asema heijastavat leffassa pahuutta siinä, missä hahmojen julmat teotkin. Julmurit tuntuvat uhreilta, samaistuttavilta, mikä on korkea ansio leffalle. Muutamat hetket, mm. kolarikohtaus, ovat menneisyyteen kurkkivalle nykyihmisille tilkkasen noloja, mutta sen sijaan ihmisten välillä tapahtuvat törmäykset ovat niin väkeviä, että ne paikkaavat sen, minkä ajanpatina ja em. nolous yrittävät klassikolta syyttä varastaa.
Paholaisnainen ei tilanteen tullen säästele synkkeydessä. Aika on lopulta kohdellut sitä hyvin, näyttelijäsuorituksissa salamoi, kokenut ohjaaja Lewis Milestone (mm. Hiiriä ja ihmisiä, Länsirintamalta ei mitään uutta, orig. Ocean’s Eleven) pitää salamointia kontrollissa ja loppukohtauskin jaksaa säväyttää. Tämän Paholaisnaisen Parasta ennen -päiväys ei tosiaankaan ole umpeutunut.
Toisin kuin leffan copyright-suoja, joka vanheni inhimillisen unohduksen vuoksi jo vuonna 1974.
