Vuonna 1998 TV:ssä pyörinyt Enkeleitä ja pikkupiruja on ehdottomasti parasta nuorille suunnattua kuvalliseen muotoon tallennettua materiaalia, jota on tuotettu Suomessa. Sarjna ohjaaja Kaija Juurikkala teki taas lapsille ja nuorille suunnattua kuvamateriaalia elokuvan muodossa vuonna 2001. Kyseessä oli Kymmenen käskyn innoittama Kyytiä Moosekselle. Juurikkala kiersi yhdeksällä paikkakunnalla kuvausryhmänsä kanssa ja kuvasi nuorten inspiroimat tarinat. Leffa siis sisältää kymmenen tarinaa, jotka kertovat jokainen yhdestä kymmenestä käskystä. Tarinat ovat 12-15 vuotiaiden nuorten kirjoittamia ja he myös näyttelevät pääosia. Koko homma kuvattiin kesän 2000 aikana.
Elokuva on parasta lasten- ja nuortenelokuvaa, jota Suomessa on tuotettu, vaikka lyhytelokuvien taso onkin vaihtelevaa. Parhaimmillaan leffa on raikas ja kuvaa hyvin aidolla tavalla nuorten elämää. Silloin mennään metsään, kun on yritetty olla jotain muuta kuin mihin pystytään. Esimerkiksi yhdeksäs käsky on vain tekotaiteellista saarnaamista ja kolmannessa käskyssä aiheen käsittely on yritetty esittää ihan ihme näkökulmasta. Nämä osiot ovatkin leffan huonointa antia, mutta vastapainona on monta muuta hyvää episodia.
Elokuva alkaa Helsingistä, jossa joukko nuoria löytää jostain pimeästä paikasta spiritismilaudan. Alkaa keskustelu Jumalasta ja taivaasta. Tiukkapipoisin fundamentalisti voisi pitää tätä osiota ehkä loukkaavana, mutta muuten se on ehdottomasti pläjäyksen parasta antia. Mukana on sopivasti huumoria ja teräviä kommentteja. Toisessa käskyssä kuvataan kiroilun seurauksia ja neljännessä vanhempien kunnioittamisen vaikeutta. Molemmissa osissa on potentiaalia, mutta mahdollisuuksia olisi parempaankin. Rankimman tarinan ovat tehneet imatralaiset tappamisesta. Rajua osiota seuraa ehdottomasti elokuvan hauskin tarina. Älä tee huorin -käskystä on tehty hauska lyhytelokuva, jonka esikuvina ovat olleet American Pie -tyyppiset teinikomediat. Tämä on myös oma suosikkini, sillä mukana on aidontuntuista leirikesän kuvausta ja sanoma tuodaan hyvin esille huumorin kautta. Ilmajokelaiset ovat tehneet tragikoomisen tarinan varastamisesta ja omalla tavallaan tämäkin episodi on elokuvan kärkiosastoa. Kahdeksas tarina on raumalaistyttöjen tekele selkään puukottavista kavereista. Kahdeksas käsky onkin kaikessa aidontuntuisuudessaan leffan satuttavimpia hetkiä. Viimeisessä osassa palataan takaisin Helsinkiin, jossa on kuvattu hupaisa sci-fitarina, joka pohtii elämää suurempia asioita.
Tätä voi katsoa uskonnollisena elokuvana tai kommenttina nykynuorten elämänmenosta. Liian raskaaksi meininki ei mene koskaan, mutta kovin mitään kevyttäkään katsottavaa Kyytiä Moosekselle ei tarjoa. Jokaista osiota värittävät myös murteilla puhuminen, mikä luo mukavasti tunnelmaa. Kaija Juurikkala on hyvä ohjaaja ja hän on saanut Kyytiä Moosekselle -leffasta toimivan kokonaisuuden. Huonoimmatkaan osiot eivät hidasta vauhtia ja 75 minuuttia kuluvat hyvin mielenkiintoisissa merkeissä. Kaikki näyttelijät eivät ole kovin hyviä, mutta amatöörejähän nuo kaikki ovat, joten sen ymmärtää. Lahjakkuuksiakin on kuitenkin mukaan eksynyt. Ensimmäisessä osassa on vieläpä mukana Oona Louhivaara, joka tuli myöhemmin tunnetuksi Laura-sarjoista.
Nykyisin tämä nauttii ihan liian vähästä huomiosta. Suosittelut lähtevät kaikille nuorista aikuisiin. Vaikka kyseessä onkin nuorille suunnattu elokuva, niin myös vanhemmat ihmiset saavat yhtä paljon meiningistä irti.
Triviatietoa: Elokuvan äänipuolesta on vastannut Kummelin Jackpotin ohjannut Pekka Karjalainen.
