Maailmassa on tunnetusti hyviä elokuvia, parempia elokuvia ja länkkäreitä. Eli kun ruvetaan puhumaan parhaista länkkäreistä, puhutaan jo todella kovan luokan tapauksista. Ja nyt on käsittelyssä sellainen. Fred Zinnemannin vuonna 1952 ohjaama Sheriffi on oikea päällikköelokuva sanan todellisessa merkityksessä. Sen tärkeimpiä teemoja ovat rohkeus ja halu tehdä oikein, arvoja, joista edelleen tarvitaan silloin tällöin muistutusta, vaikka filkan ensi-illasta onkin jo yli puoli vuosisataa.
Mustavalkoiseksi suunniteltu ja sellaisena toteutettu filmi on vajaa puolitoistatuntinen elokuvallinen ilotulitus, jonka läpi Gary Cooper kulkee huolestuneen tuskainen, mutta päättäväinen ilme kasvoillaan. Cooper on avioliittoon astuva sheriffi Will Kane, joka heti papin aamenen jälkeen, juuri ennen kaupungista poistumistaan saa kuulla, että hänen aikanaan linnaan passittamansa murhamies Frank Miller on saapumassa kaupunkiin keskipäivän junalla. Kaupungin asukkaat yrittävät saada Kanen lähtemään vaimoineen, mutta sheriffi on mies, joka tietää, että aina asioille ei voi kääntää selkäänsä, joskus ne on vain kohdattava silmästä silmään.
Zinnemannin melkein reaaliajassa kulkeva lajityypin perusteos kasvattaa jännitettään heti alkukuvista lopputeksteihin saakka, vaikka lopulta elokuvassa tapahtuu hyvin vähän. Paljaan taivaan alla kuvattu filmi onnistuu loistavasti välittämään katsojalle tunteen hiostavasta päivästä ja siitä painostavasta tunnelmasta, joka pikkukaupungissa tapahtumien aikana vallitsee.
Hyvä ohjaaja saa yksinkertaisestakin perusasetelmasta puristettua irti mielettömän määrän asiaa. Sheriffi voidaan tulkita, paitsi innostavana tarinana rohkeudesta, oikeudentajusta, kunniantunnosta ja vaikeuksien voittamisesta myös kyynisenä vertauskuvana ajan Amerikkalaisesta politiikasta, ja kehotuksena Hollywoodin väelle nousta senaattori McCarthyn kommunistivainoja vastaan. Kyseisen vainoharhaisen noitajahtikampanjan vastustamisella tai Zinnemannin elokuvalla ei ole mitään tekemistä kommunismin kanssa, mutta pelkkä verhoiltu kannanotto oli tarpeeksi, ja Sheriffin käsikirjoittaja Carl Foreman päätyi itsekin mustalle listalle ja ulos Hollywoodista.
Eli mikäli jollekulle ei vielä tullut selväksi: Sheriffi on todellinen mestariteos, yksi meikäläisen suosikkeja kautta aikain ja todellakin aikaa kestänyt, äärimmilleen viritetty klassikko. Suosittelen kaikille.
