“The ultimate martial arts bad-ass is back!” lukee juuri hiljattain Suomessa ilmestyneen The Street Fighter -trilogiaboksin takakannessa. Tuo kokoelma siis kattaa legendaarisen Sonny Chiban tähdittämät “Street Fighter” -kulttileffat 1970-luvulta, joista nyt arvosteluvuorossa on trilogian aloituselokuva, yksinkertaisesti nimeltään The Street Fighter (kirjoitetaan myös muodossa Streetfighter).
Elokuvan ohjauksesta vastasi Shigehiro Ozawa, joka ohjasi myös trilogian molemmat jatko-osat (Return of the Street Fighter ja The Street Fighter’s Last Revenge). Sarja sai myös kaksi epävirallista jatko-osaa nimeltään Sister Street Fighter ja Sister Street Fighter 2.
Nykyisin kulttimainetta nauttivalla taistelulajien mestarilla Sonny Chiballa (s. 1939) on musta vyö kaikkiaan kuudessa itämaisessa taistelulajissa ja mm. karatessa, judossa ja ninjutsussa hän on saavuttanut korkeamman kuin ensimmäisen mustan vyön asteen.
No mutta se Chibasta tällä erää ja nyt itse leffan arvosteluun. Elokuvan juoni on seuraavanlainen: Takuma “Terry” Tsurugi (Chiba) on Japanin pelätyin ja kovin ammattilaistappaja ja palkkasoturi. Terry näkee television uutisista että eräs upporikas liikemies on kuollut ja hänen tyttärensä on määrä periä hänen omaisuutensa. Myös Mafia ja Yakuza kuulevat tästä ja palkkaavat Terryn kidnappaamaan liikemiehen tyttären. Pian Terrylle kuitenkin selviää, etteivät he aio maksaa hänen vaatimaa summaa. Mafian ja Yakuzan yrittäessä saada Terryä hengiltä, päättää Terry periä saatavansa vaikka väkisin. Luvassa on raju ja väkivaltainen yhteenotto, kun Terry lähtee pelastamaan kidnapattua liikemiehen tytärtä.
Chiban myötä katsojille esiteltiin aivan uudenlainen taistelutyyli, joka oli säälimätön verellä mässäilevän brutaali ja realistinen lähitaistelu. Tämä johti siihen, että elokuva joutui aikoinaan sensuuriviranomaisten hampaisiin ja se saikin ensimmäisenä elokuvana X -leiman USA:ssa. Tuon leiman saa elokuva, joka sisältää kovaa pornoa, raakaa väkivaltaa tai rankkaa kiroilua. Street Fighter täyttää nuo kriteerit ainoastaan väkivallan osalta ja sitä on luvassa hyvin runsaasti. Elokuvan ohjaus on hoidettu mallikkaasti, eikä pahoja virheitä ole havaittavissa. Myös Sonny Chiba sopii rooliinsa mielestäni erittäin hyvin ja myös herran taistelemista on ilo seurata, eikä muissakaan näyttelijöissä pahemmin vikoja ole.
Myös kulttiohjaaja Quentin Tarantio on tunnustanut olevansa Chiban elokuvien suuri ystävä ja on myös osoittanut kunnioitusta Chiballe elokuvissa True Romance ja Kill Bill vol. 1, joista viimeksi mainitussa Chiba toimi näyttelijänä.
The Street Fighter on pakollista katsottavaa kaikille taisteluleffojen ja eritoten itämaisten taistelulajien ystäville. Elokuva tosin sisältää sen verran raakaa väkivaltaa, että sille on annettu myös Suomessa ikärajaksi K-18. Elokuvaa on luonnehdittu myös yhdeksi kaikkien aikojen väkivaltaisimmista martial arts -leffoista joita koskaan on tehty.
Mikäli siis vanha kunnon martial arts -mättö kiinnostaa sinua, uppoaa Street Fighter sinuun yhtä varmasti kuin lämmin veitsi voihin. Ehdotonta kulttikamaa!
