On kulunut jo reipas vuosikymmen siitä, kun Daniel Myrick ja Eduardo Sánchez keksivät pienimuotoisen kuningasajatuksen, joka päätyi lopulta Guinessin ennätysten kirjaan. Kyseessä oli tottakai Blair Witch Project, tuo nollabudjetin metsäkauhuilu, jota markkinoitiin “oikeana” dokumenttina.
Vuosien aikana idean omaperäisyys on kokenut melkoisen inflaation mitä suurempien tuotantojen pyrkiessä samanlaiseen “autenttisuuteen”, vaihtelevin seurauksin. Lähes kaikkia jäljittelijöitä Paranormal Acitivitystä Cloverfieldiin on kuitenkin vaivannut sama perusongelma: uskottavuuden puute ja sokea ratsastaminen dokumentaarisuuden tuomalla “uutuudenviehätyksellä”. Ainoastaan espanjalainen [Rec] on kyennyt puolustamaan paikkaansa myös elokuvallisessa mielessä. Vuosi sitten YouTubessa alkoi kuitenkin hypetys kanadalaisesta indie-filmistä, jonka rohkea iskulause kuului “paras indie-kauhuelokuva, jota et ole vielä katsonut”. Sehän oli nähtävä!
Grave Encounters kertoo kuvausryhmästä, joka tekee elokuvan nimen mukaista tv-dokumenttisarjaa paranormaaleista ilmiöistä (näitähän on nähty, “Riivatut talot” taitaa pyöriä Suomen telkkarissa vieläkin). Tällä kertaa heidän aiheenaan on vanha, hylätty mielisairaala, jonka laajalti uskotaan kummittelevan. Niinpä – autenttisuuden saavuttamiseksi – kuvausryhmä lukitsee itsensä kolkkoon rakennukseen kokonaiseksi yöksi. Sitten alkaa tapahtua kummia.
Elokuva tiivistää loistavasti sen, mikä indie-horrissa niin kovasti viehättää: resurssien tarkka hyödyntäminen ja pienen budjetin pakottama luovuus. Tekijät ottavat kaiken irti kolkosta rakennuksesta, joka itsessään on elokuvan paras tunnelmanluoja. Se ei myöskään ole mikään este tehokkaalle kauhuelokuvalle, eikä elokuva missään vaiheessa jääkään yhtä tylsäksi odotteluksi kuin vaikkapa Paranormal Activity.
Vaikka kyseessä on periaatteessa puhdas kauhuelokuva, annetaan Grave Encoutersissa huomattavan paljon aikaa juonen kehittelylle ja realismin lisäämiselle. Kameran rullatessa koko ajan nähdään muun muassa elokuvan kuvaaman huuhaa tosi-tv:n kulissien taakse ja nähdään hyvinkin luonnollisia reaktioita outoihin ilmiöihin. Lopussa elokuva äityy sitten suoraviivaisemmaksi säikyttelyksi, mutta pystyy silti säilyttämään tasonsa.
Grave Encounters saa pulssin kohoamaan taatusti. Elokuva on paikoin suorastaan helvetillisen pelottava. Sen kauhu pohjautuu ennen muuta vahvaan tunnelmaan, johon lisätään shokkiefektejä ja vauhdikkaampia osuuksia erittäin hyvällä maulla. Ohjauksesta vastaava kaksikko “The Vicious Brothers” saanee piakoin soittoja Hollywoodista.
Teknisesti leffa on juuri niin pätevää työtä kuin tällainen “autenttisen filmin” kuvittelisi olevan. Leikkaus toimii ja erikoistehosteetkin on toteutettu mallikelpoisesti. Lievä amatöörimäisyys vain lisää elokuvan tehoa.
Näyttelijät tekevät pääasiassa erittäin hyvää työtä ollen vaaditulla tavalla hyvin luonnollisia. Suurimman ruutuajan saa luonnollisesti joukon tunnetuin kasvo, muun muassa Supernaturalissa ja Smallvillessä nähty Sean Rogerson, joka on suorastaan loistava. Heikoksi lenkiksi jää Mackenzie Grayn näyttelemä “psyykikko” Gray, jonka persoonan kehitys jää häiritsevällä tavalla keskeneräiseksi. Hänelle on myös varattu elokuvan suurin tyylivirhe, joka ei tosin mairittelisi ketään.
Kaiken kaikkiaan Grave Encounters on erittäin miellyttävä löytö ja paras näkemäni mukadokumentaarinen kauhuelokuva sitten [Rec]:n. Kanadalainen kauhuelokuva elää juuri nyt uutta kukoistustaan, josta tämä indie-tuotanto on erinomainen esimerkki. Mielenkiinnolla seuraan, mitä muuta kivaa verenpunainen vaahteralehti meille tulevaisuudessa tarjoaa.
Kerrottakoon vielä, että tekijöiden on kerrottu hyväksyneen elokuvan “laittoman lataamisen” verkosta niissä maissa, joihin elokuva ei ole vielä löytänyt virallisia teitä.
