Kymmenen vuotta on takana ja nyt on päästy Harry Potter -elokuvasarjan kahdeksanteen ja viimeiseen osaan. En ole itse lukenut kirjoja, mutta elokuvat ovat vaihdelleet tasoltaan keskitasoa heikommasta hyvään. Edellinen osa, Kuoleman varjelukset osa 1 jätti allekirjoittaneelle aika happaman maun suuhun sen laahaavan kulun, tylsän toiminnan ja hakoteillä olleen ohjauksen takia. Siinä tavallaan odoteltiin vääjäämätöntä eikä oikein keksitty mitä järkevää sen aikana tekisi. Se oli selkeä kärsijä viimeisen kirjan kahtiajaossa. Asia ei ole näin kakkososan kanssa: paras on säästetty loppuun.
Tarinasta itsestään en viitsi kertoa hirveästi, koska se on aika spoileri-herkkä. Sanoin vain sen olennaisen: Harry Potterin täytyy kohdata lordi Voldemort viimeisessä taistelussa Tylypahkassa. Tarinaa arvioin kuitenkin sillä tavalla, että siinä on vähiten täytekohtia koko sarjan elokuvista ja se kulkee hienosti eteenpäin eikä tylsiä hetkiä juurikaan ole. Hahmoihin kiintyy hyvin ja heidän haluaa selviytyvän heidän kamppailustaan pahuutta vastaan. Ainoat heikkoudet tarinan osalta ovat sen alku ja aivan loppu. Alkua ei juurikaan pohjusteta ja ensimmäistä osaa näkemättömät jäänevät ihmettelemään mitä tässä oikein tapahtuu. Aivan loppu taas on nostalginen, mutta aivan liian imelä muuhun elokuvaan nähden. Oli erikoista huomata teatterissa, että ihmiset ikään kuin huokailivat että ”ai tässä on tää kirjan loppu.”
Näytteleminen toimii kaikin puolin onnistuneesti. Daniel Radcliffe tekee varsin hyvän – joskin yllätyksettömän – roolisuorituksen itse päähenkilönä. Hänen olemuksestaan pystyy aistimaan päättäväisyyden kohdata hänen kohtalonsa. Sivuosakaarti Watson-Grint on myös perushyvässä vireessä, joskaan heihin ei tällä kertaa keskitytä niin paljon. Ralph Fiennes on jälleen kerran mainio lordi Voldemortina, vaikka pientä rutiinia on havaittavissa. Fiennes on ollut niin monta kertaa pahiksen roolissa, että luulisi minkä tahansa sellaisen sujuvan häneltä puolinukuksissa. Näyttelijäkaarti kokonaisuudessaan on vahva ja nimekäs mutta liian suuri, joten harmittaa että esimerkiksi Helena Bonham Carter jää aika vähälle käytölle.
Teknisesti elokuva on erittäin hyvä. Elokuvan kuvaus- ja leikkaustyö ovat erinomaista jälkeä ja musiikki pauhaa komeasti hienojen maisemien ja taisteluiden ohessa. Efektipommitusta on luvassa ja se näyttää paremmalta kuin ykkösosassa, vaikka edelleen jotkut efektit ovatkin aika heikkoa tasoa. Värimaailmasta sen verran vielä, että se on hieman liian synkkä. Asiaankuuluva, mutta liian synkkä. Katsoin 2D-version, joten sinänsä se ei haittaa, mutta 3D-version kanssa voi olla jo vaikeuksia. Alle 11-vuotiaalle tämä elokuva voi olla myös aika raju: on verenvuodatusta ja täysin puun takaa tulevia efektejä.
Ensimmäisessä Kuoleman varjeluksissa silmätikukseni joutui ohjaus. Ei enää tämän elokuvan kanssa. Ohjaaja David Yates saa kaikki nämä osa-alueet toimimaan saumattomasti. Hänellä tuli luultavasti kiire ykkösosan kanssa ja sen huomasi. Hän on laittanut kaikki paukut kakkososaan ja hyvin räjähtävä elokuvahan tästä tuli kaikilla osa-alueilla, vaikka aivan napakymppi se ei kuitenkaan ole.
Kuoleman varjelukset osa 2:en ainoa isompi ongelma on se, ettei se tuo hirveästi mitään uutta ns. blockbuster -tyylilajiin. Se ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole iso puute, koska sen ei ole tarkoituskaan keksiä pyörää uudelleen. Sen on tarkoitus olla hienoa toimintaa ja suuria tunteita ja niitä se kyllä tuo valkokankaalle. Hieno lopetus Harry Potter -elokuvasarjalle ja muutenkin varsin kelpo näytös.
