Virginia Woolf oli modernin kirjallisuuden vahva femiininen uranuurtaja, joka kärsi varsinkin elämänsä loppuvaiheissa mielenterveysongelmista. Tunnit seuraa erikoisella tavalla kolmea eri aikakaudella elävää naista, jotka kaikki liittyvät jollain tavalla Virginia Woolfin teokseen Mrs. Dalloway. Sairautensa kanssa tuskaileva Woolf kirjoittaa Mrs. Dallowayta 1920-luvulla, ahdistunut kotiäiti lukee teosta 1950-luvulla saaden siitä vaikutteita elämäänsä ja 2000-luvulla elävä loppuunkalutusta lesbosuhteesta sekä AIDSia sairastavasta ex-miehestään masentunut kustannustoimittaja on puolestaan aivan kuin kirjan hahmo Mrs. Dalloway. Elokuva seuraa näiden kolmen naisen elämää yhden päivän aikana ja pinnan alla kyteviä depressioita.
The Hours on intensiivistä, kaihomielistä draamaa alkukohtauksesta aina lopputeksteihin saakka. Pirteyttä, huumoria tai iloisuutta ei leffasta löydy nimeksikään. Katsojan tehtäväksi elokuvan edetessä jää lähinnä lukea rivien välistä ja arvuutella niitä syitä, jotka ovat ajaneet naiset, joiden elämä näyttää päällisin puolin olevan kunnossa, suuren ahdistuksen ja masennuksen valtaan.
Elokuvan ehdottomasti parasta antia ovat häikäisevät näyttelijäsuoritukset. Upeasta näyttelijäkatraasta ei heikkoa lenkkiä löydy. Nicole Kidman pokkasi Virgina Woolfin roolistaan Oscarin, mutta vielä Kidmania suuremman vaikutuksen minuun tekivät Julianne Mooren ja Ed Harrisin näyttelijäsuoritukset. Aliarvostetut John C. Reilly ja Toni Collette vetävät myös täydet pisteet kotiin pienistä rooleistaan.
Tunnit on huolellisesti tehty eepos, jonka rauhallinen ja kysymyksiä herättävä tyyli saa kyllä mielenkiinnon pysymään yllä koko parituntisen ajan. Mestariteoksesta elokuva jäi silti ainakin minun silmissäni varsin kauas, sillä mitään poikkeuksellista leffa ei katsojalle tarjoa.
The Hours on takuuvarmaa, laadukasta draamaa, joka elää mahtavan näyttelytyön varassa. Kokonaisuudessaan leffa on kuitenkin yliarvostettu tekele niin kuin lähes kaikki Oscar-gaalassa menestyneet elämändraamat.
