Tätä leffaa oli himskatin vaikeaa löytää, mutta onneksi uurastukseni lopulta palkittiin. Warner Bros. Animationin Batman & Mr. Freeze: SubZero on nykyisin eittämättä hankalasti saatavilla oleva elokuva. Siihen tarjoaa syynsä muuan vuotta ennen valmistunut, Joel Schumacherin ohjaama surullisenkuuluisa teos nimeltään Batman & Robin, joka on jättänyt jälkensä Batman-elokuvien historiaan. Jo ilmestymisvuotenaan vuonna 1997 Batman & Robin herätti katsojissa niin paljon närää, että SubZero päätettiin julkaista, teatterit näin ollen missaten, hissun kissun suoraan videolle.
SubZeron katsottuani en voi muuta kuin parkua sen ”kadonneisuutta” ja ihmetellä, kuinka paljon vain yksi raina, Batman & Robin, on muovannut populaarikulttuuria ja tehnyt huomattavaa hallaa etenkin Pakkasherran (joka tunnetaan myös Mr. Freezenä, mutta tykkään käyttää suomennettua nimeä) kohdalla. On valtavan sääli, että SubZero on jäänyt näin unohdetuksi tapaukseksi, koska se kuuluu ylivoimaisesti, timanttisesti Batman-elokuvien parhaimmistoon. Warner Bros. Animationin muutamia vuosia aikaisempikin Batman-elokuvateos Mask of the Phantasm on hieno ja tasokas klassisgothamilainen esitys, mutta myöhemmin valmistunut SubZero on lähestulkoon kaikilta osa-alueiltaan edeltäjäänsä parempi. Tästä elokuvasta on nimittäin haastavaa löytää rutisemista. Nautin tästä niin, että huhheijaa!
Batman – SubZero on kertomus miehestä, Pakkasherrasta, jonka syvästi rakastama vaimo on kuolemaisillaan. Epätoivoinen aviomies tekee kaikkensa pelastaakseen elämänsä ainoan hyvän asian ja elokuvassa tarkastellaankin, miten pitkälle ihminen on valmis menemään rakkauden puolesta ja milloin se rikkoo inhimillisyyden rajat. Kun Pakkasherra kidnappaa Barbara Gordonin tiettyjä toimenpiteitä varten, Gothamin viittasankarit Batman ja Robin ounastelevat, että luvassa taitaa olla pelastamiskeikkaa.
SubZeron tunnelma on synkkä ja hyvin dramaattinen, mikä istuu Batman-genreen uljaasti. Joissakin repliikeissä pilkahtelee huumorin kukkia ja toisinaan ilmasta voi aistia eräänlaista lämpöä, mutta muuten yleistunnelma on alusta loppuun asti synkeä ja kylmä. Joissakin kohtauksissa, esim. niissä joissa räjähtää ja paukkuu, draamaa voi olla kenties liiaksikin, mutta tämä on makuasia. Omasta mielestäni elokuvan henki on käsitelty hyvällä maulla ja siitä on tehty nautinnollista sekä mukaansatempaavaa.
Juoni ja dialogit ovat viimeisen päälle hiottuja. Elokuvasta huomaa sen olevan suunnattu samojen tekijöiden TV-sarjan ystäville koska hahmojen taustoja ei selitetä kovinkaan tarkasti (esim. tällä kertaa ei päästä muistelemaan, kuinka Bruce Waynesta tuli Batman). Tämä ei kuitenkaan haittaa, koska tarina etenee selkeästi ja kertoo hahmoistaan kaiken tarpeellisen. Sen sijaan, että selittelyt jarruttelisivat elokuvan rytmiä, päästään etenemään suoraan asiaan. Leffa on toimintapainotteinen ja sen varsin mallikasta rymistelyä seuraa melkein enemmän kuin mielellään. Vaikka vauhtia ja vaarallisia hetkiä piisaa, filmissä on rauhallisempiakin, jopa herkkiä kohtia, jotka tasapainottavat kerrontaa ja tuovat tarinaan sitä koskettavuutta, jota Pakkasherran hahmon tragediaan vaaditaan.
Aasinsillasta näin leffan hahmoihin. Stoorin henkilöt, joiden ääninäyttelijöihin on satsattu, ovat luonteikkaita ja huolella suunniteltuja. Se, kuinka kukin sopii tarinan juonenkuljetukseen niin jouhevasti ja sulavasti, miellytti minua. Monet Batman-elokuvat nähneenä voin möristä kokemuksen syvällä rintaäänellä, ettei ole itsestäänselvää, että Robinin tai Barbara Gordonin hahmot toimisivat tarinassa olennaisina tekijöinä tai olisivat kovinkaan kiitollisessa asemassa. SubZerossa ei ole sitä ongelmaa ja sitä katsellessani tapahtui jopa niin, että aloin pitkästä aikaa pitämään kummastakin edellämainitusta hahmosta. Batmania itseään filmissä nähdään suhteellisen vähän tai sitten tämä vain peittyy pahasti Pakkasherran varjoon ja sen tähden tuntuisi, että päähenkilö olisi enemmänkin sivuhahmo. Sekään ei häiritse koska Michael Ansaran ääninäyttelemä antagonisti on mahtava ilmestys. SubZeron Pakkasherra yllättää ne, jotka mieltävät hahmon Batmanin & Robinin Schwarzeneggeriksi. Synkän animaation Pakkasherra on moniulotteinen ja traaginen. Mies ei kuulu näihin ”nauraa lörpöttelen ummet ja lammet”-vihollisiin. Suht hiljaisen hahmon eleet ja ilmeet kertovat enemmän kuin mahtipontiset puheet. Ja silloin kun hyinen vastustaja puhuu Ansaran äänellä, se ei taatusti jätä ketään kylmäksi…tai siis…
Ansara tekee mestarillisen roolisuorituksen, jonka ansiosta Pakkasherrassa on eloa, joka on paikoin pelottavaa, välillä koskettavaa, mutta ennen kaikkea todella vaikuttavaa.
Lopuksi voisin lausahtaa pientä kommenttia myös elokuvan visuaalisuudesta sekä sen äänipuolesta. Voin kehua, että animointijälki on tummanpuhuvan tyylikästä ja toisinaan, esim. takaa-ajokurvailussa ja Lepakkoluolassa, silmiinpistävän komean näköistä. Juuri tällaiset leffat saavat kaihoilemaan perinteisen piirrosanimaation perään. Michael McCuistionin musiikki on asiaankuuluvan ilotonta, korskeaa ja hyvin Shirley Walker-tyyppistä, muttei ihan samalle tasolle yltävää. McCuistionille peukkua kuitenkin hetkittäisistä mutta sitäkin säväyttävimmistä jazz-osuuksista.
Kaiken kaikkiaan Batman – SubZero on ihailtavan hyvin koossa pysyvä ihailtava paketti. Elokuva imaisee nopeasti mukaansa ja sen äärellä viihtyy niin aikuiset kuin lapsetkin. Se tarjoaa toimintaa ja jännitystä, mutta myös liikuttaa, kuten tälle arvostelijalle kävi elokuvan loppukohtauksen aikana.
Harmillisen unohdettu mestariteos.
