Jep. Dracula (Sir Christopher Lee) herätetään henkiin. Henkiinherätyksen juonittelee Johnny Alucard (Christopher Neame), vanhaa nastahammasta kiusaa professori Van Helsing (Peter Cushing) ja em. nastahammas päättää tasata tilejä Jessican (Stephanie Beacham) kautta. Sama kaava millä Hammer-lafka tuotti Dracula-leffoja ja jotain tekevänä lisukkeena se sijoittuu tekoaikansa nykyhetkeen (1972) keskelle hippejä.
Alan Gibson ohjastelee Hammer-liukuhihnan tuotoksen mikä yrittää piristää vakiintunutta kaavaa miljöön vaihdoksella, mutta Don Houghtonin käsikirjoitus ei kovinkaan paljoa sitä elvytä. Muutamia tyylikkäitä kohtauksia on mukana väistämättä, mutta niiden välissä olevat kohtaukset ovat pelkkää sahajauhoa jolla leffa turvotetaan täysimittaiseksi.
Vanha hapannaama Peter Cushing kiusasi monessa eri ryhmittymässä Sir Christopher Frank Carandini Leetä ja niin he tekevät nytkin. Nämä kaksi luovat todellista, erittäin kitkerää vihaa valkokankaalle, mutta valitettavasti näitä hetkiä on aika vähän ja yksinään Lee jyrää statistit alleen. Christopher Neame lierona Johnnyna (kuka riemuidiootti päätti sukunimestä) huokuu niljaa joka kohtauksessaan ja antaa hieman kontrastia Leen aristokraattiseen arvokkuuteen. Stephanie Beacham on herkkua silmille.
Miljöön vaihdos ei anna paljoakaan uutta uupuvaan Hammer-Draculoiden saagaan ja muutamat hetket ovat suorastaan tahattoman koomisia. Jos Hammer-Draculat eivät ole tuttuja niin leffasta saa enemmän irti, mutta jokaiselle joka on niitä nähnyt tämä leffa ei tarjoa mitään uutta. Sanottakoon suoraan että vanha hapannaama ja Sir Christopher Lee tuplaavat loppusaldon mikä kertoo jotain heidän taidoistaan.
