Mitä mahtaisi valtavan hain hyökkäyksestä juuri selvinnyt ihminen sanoa kömmittyään turvaan viime tingassa? Tuo kysymys on askarruttanut minua pitkään, ja olin aivan viime päiviin asti luullut, että ihminen olisi ehkä hengästynyt, paniikissa ja puhe kangertelisi suuren adrenaliinimäärän vuoksi… mutta ei! Kiitos Shark Attackin, olen nyt valaistunut. Hain hyökkäyksestä selvinnyt ihminenhän (tässä naispuolinen) tietenkin laittaisi hiuksia paremmin, tarkastaisi onko meikki kunnossa, hymyilisi kauniisti kuin yrittäen hurmata kameraa ja pohtisi mitä söisi seuraavaksi… aaargh!
Tässä välissä minun tekisi mieli kirota ankarasti parin kappaleen verran (jo pelkästään edellä mainitun kohtauksen johdosta), ja solvata Shark Attackia julmasti, mutta pakko yrittää koota surkeutta kasaan eli siis samaa työtä, jota ohjaaja Misiorowski käsikirjoittajineen on leffaa tehdessään hommannut. Seuraavassa pari peruspilaria, jotka Shark Attackin aikana murenivat pahemman kerran.
Käsikirjoitus. Tappajahai hullulla tiedemiehellä varustettuna, ja nainen, joka suree veljeään, mutta ihastuukin iki-ihanaan superactiontutkijaan? Okei, lainailu on kivaa, ja joku Tarantinon kaltainen nero voisi saada lainailutkin toimimaan, mutta tämä on jotakin ennenkuulumattoman törkeää. Yhden lähestulkoon yllättävältä vaikuttavan ratkaisun hemmot ovat mukaan änkeneet, siitä pieni plussa. Suosittelisin herroille Devine & Hooke kuitenkin edes pientä omaperäisyyden tynkää seuraaviin kässäreihinsä, ja hieman asennetta repliikeissä voisi olla, jotteivat ne kuulostaisi hullujenhuoneen keskustelutuokiolta tai kahden oravan väliseltä konversaatiolta.
Näyttelijät. Onko tässä leffassa näyttelijöitä vai mitä nuo puupökkelöt ruudulla ovat. Ok, ei sorreta puupökkelöitä, sillä puiden humina olisi kaunista kuunneltavaa Casper Van Dienin ja Jenny McShanen tökeröiden ilmeiden ja repliikkien (ks. vikalistan kohta Käsikirjoitus) rinnalla. Isoin plussa tulee siitä, että lähes aina ärsyttävä Ernie Hudson onnistuu olemaan surkean joukon karsimaattisin hahmo (piti sekin päivä vielä nähdä, että hehkutan Hudsonia, traagista).
Siinäpä surun aihetta oli jo kerrakseen, mutta ei se siihen lopu. Tahatonta huumoria raina on pullollaan, ja haiaiheisista leffoista ankeinta antia. Laatu-sanaa Shark Attackin yhteydessä ei saisi edes mainita. Sen verran surkeasta Tappajahai/pöllö proffa-viritelmästä on kyse. Parin tunnin otos tonnikalapurkista olisi tätä rainaa viihdyttävämpi.
