Länsirintamalta ei mitään uutta on korkeasta iästään huolimatta kiistämätön klassikko, joka jokaisen itseään kunnioittavan sotaelokuvafanin pitäisi nähdä. Se myös aloitti kokonaan uuden genren, rauhantahtoisen sotaelokuvan, joka on aina ollut melko ajankohtainen.
Elokuva sijoittuu 1910-luvulle ensimmäisen maailmansodan alkuun. Nuoret saksalaiset koulupojat ovat sodan syttymisestä innoissaan ja pitävät sitä jonkinlaisena salaperäisenä seikkailuna. Heidän vanha opettajansakin kannustaa nuoria isänmaan toivoja rintamalle puolustamaan kotimaansa kunniaa. Koko luokka lähteekin sitten innoissaan ja yksin mielin kohti suurta tuntematonta. Mutta perillä elokuvan päähenkilöä Paul Bäumeria (Lew Ayres) ja hänen ikätoveriaan odottaakin kammottava yllätys: sota ei olekaan kunniakasta ja hohdokasta vaan rumaa, likaista teurastusta, jossa kukaan muu ei voi auttaa sotilasta kun hän itse. Nälkä, unenpuute, ainainen kranaattisade ja juoksuhaudan loukku kalvaa 16-18 vuotiaita poikasia kammottavalla tavalla, poikia, joiden pitäisi olla vielä koulussa. Poikien ryhmänjohtaja Katczinsky (Louis Wolheim) koittaa paimentaa ja opettaa heitä kaikesta huolimatta selviytymään tuossa kamalassa helvetin esikartanossa, vaikka se onkin suurilta osin turhaa. Lopulta Paulin päästessä kotiin pienelle lomalle saatuaan sirpaleen vatsaansa hän huomaa, ettei hän enää pysty elämään kotirintamalla, joka tuntuu aivan eri planeetalta, jossa ei tiedosteta sodan todellisuutta ja hänen koittaessa toppuutella innokaita poikia hänen vanha opettajansa ajaa hänet pois luokasta syyttäen häntä petturiksi. Lopulta kaikki laukeaa yhdessä elokuvahistorian kauneimmista loppukohtauksista, jota ei voi sanoin kuvata vaan se pitää itse kokea.
Elokuva on upea mestariteos ja ennen kaikkea huimasti omaa aikaansa edellä,sillä se suorastaan pursuaa nerokkaita kuvaus- ja leikkaustekniikoita, joista kuuluisin on ehkä legendaarinen konekiväärikamera, joka liikkuessaan “niittää” eteneviä sotilaita maahan. Myös elokuvan ilmestymisajan huomioon ottaen voi pitää melko uhkarohkeana sekä Erich Maria Remarquen legendaarista alkuperäisromaania, jonka vuoksi hänet karkoitettiin natsi-Saksasta, että tätä sen filmatisointia, joka osaa hyvin kuvata hohdokkaan konfliktin todellisuutta. Tämä kulminoituu kohtauksessa, jossa Paul piileskelee hyökkäyksen aikana kraaterissa, johon putoaa ranskalainen sotilas,jonka hän tietysti vaistonomaisesti pistää pistimellä kuoliaaksi. Ranskalainen ei kuitenkaan kuole heti, vaan makaa koristen ja valittaen kuopan pohjalla. Paul alkaa katua tekoaan ja tarjoaa hänelle vettä likaisesta lammikosta. Ranskalainen kuitenkin kuolee vammoihinsa. Paul tarkistaa hänen taskunsa ja löytää hänen henkilöpaperinsa, lompakkonsa ja lapsia esittävän valokuvan. Hän katuu tekoaan valtavasti ja katsojan mieleen syöpyy ikiajoiksi kommentit. “Ei se ollut henkilökohtaista. Josset olisi ollut vihollinen, olisimme voineet olla ystäviä. Anna anteeksi.”
Yleissivistykseen kuuluva mestariteos!
