Kohtalon kirja tuo suomielokuvaan paljon ennennäkemätöntä toimintaa Hollywood-tyyliin. Kuten Hollywoodin tehosteleffat ovat lähes aina täysin sisällöttömiä, niin tässäkin asiassa Kohtalon kirja ottaa mallia Jenkkilästä. Pätkä on tehty naurettavasti, ja tehosteet ovat noin 99% leffan kestosta pääosassa. Elokuva on jaettu eri osiin, joita kaikkia yhdistää, mutta todella laimeasti, Kohtalon kirja. Kaikki alkaa Transylvaniasta, tuolta vampyyrien kotikonnulta, jossa nämä verenhimoiset, hirveän pelottavat torahampaat käyvät ihmisten kimppuun. Siitä tarina kulkee koko ajan lähemmäs 2000-lukua.
Western-jakso on jotain niin koomista, mitä ei ennen ole nähty. Lähes suoraa kopiointia Kourallinen dollareita, Vain muutaman dollarin tähden ja Hyvät, pahat ja rumat elokuvista edustaa mies, joka on kuin epä-cool Clint Eastwood, mykkä mies, muukalainen, jolla ei ole nimeä. Kaikki viitan heilutukset ja sikarinpurennat kuuluvat tietysti tämän kaupungin nopeimman aseenvetäjän tapoihin. Ja sitten sotaan, joka on ehkä elokuvan parhaiten toteutettu osio. Joitain sekunteja voisi pitää aivan mestarillisina, jos kokonaisuus ei olisi yleisesti niin koominen. Kliseet paistavat läpi, mutta tätä luvataan jo ihan kansissakin. Ei kliseiden käyttö miksikään hyväksi ole ja niiden takia elokuvan tarina on yllättävän hyvä naurunaihe.
Sitten se pelon sekaisin tuntein odotettu osuus, action. Kuten tätäkin edeltäneet osat, ei actionkaan tee poikkeusta pintaliidon tai hassujen näyttelijäsuoritusten suhteen. Kun tyypit esittävät superpahoja, on Vesa Vierikonkin uskottavuus jossain kaukana poissa. Tämä on se amerikkalaisin osuus, ja yleensä, kun suomalaisessa elokuvassa tai tv-sarjassa otetaan Amerikasta mallia, niin syntyy jotain niin epätodellisen ja kaukaisen oloista, että ei sitä ihan niin vaan nielekään. Tehosteet ovat suomileffaksi varsin onnistuneita, mutta kun tarkoitus on vain esitellä pelkkää tietokoneiden avulla tehtyä muka-hienoa toimintaa, niin homma pelaa säälittävästi yhteen itse tarinan kanssa. Ai niin, minkä tarinan? Tuo pääsi usein unohtumaan, niin langanlaiha se on.
Turhauttavin osa on ehdottomasti typerä avaruusstoori, jonka pääosassa hyppii boksereillaan miehen ruumiiseen puettu robotti, jolla on kaiken kukkuraksi siniset rastat. Jostain syystä Åke Lindman on suostunut tähän ala-arvoiseen elokuvaan ja tarkemmin sanottuna tuohon avaruuspätkään. Mitään sanomaa Kohtalon kirjasta on turha etsiä, mutta vielä vähemmän järjellistä sisältöä. Kliseisiltä vuoropuheluilta ei vältytä missään osassa, ja Tony Halmeen lyhyt vierailu jää mieleen kommentteineen: “Ja nyt uimaan.” Heh.
nimimerkki: Viisas
