Tutustuin Aamiainen Plutolla -elokuvan päänäyttelijään Cillian Murphyyn viime vuonna tajuntani räjäyttäneessä elokuvassa Inception. Silloin en kuitenkaan vielä pannut merkille Murphyn kauniita ja hintsun naisellisia kasvonpiirteitä. Aamianen Plutolla -elokuvan ohjaaja Neil Jordan oli onneksi ollut allekirjoittanutta tarkkanäköisempi, ja vielä kuusi vuotta aiemmin.
Elokuva kertoo irlantilaisesta Patrick Bradenista, joka joutuu äitinsä hylkäämäksi jo elämänsä ensimmäisinä päivinä. Varttuessaan Patrick huomaa kiinnostuvansa enemmän kasvattiäitinsä korkokengistä kuin urheilusta.
Tytöksi tahtova Patrick aiheuttaa koulussa jatkuvasti harmaita hiuksia opettajilleen. Patrick ei kuitenkaan ole kaikkien kiusaama kummajainen vaan valloittava nuorukainen, jopa koulun pelle ja viihdyttäjä.
Yksi elokuvan tärkeimmistä teemoista on Patrickin matka Lontooseen; maailman suurimpaan kaupunkiin, joka nielaisi hänen äitinsä, aavenaisen. Patrick muuntuu matkan aikana yhä enemmän Kitteniksi, valovoimaiseksi naiseksi.
Elokuvassa on nimekkäitä näyttelijöitä kuten Liam Neeson katuvana pappina sekä Eva Birhthistle mysteeriäitinä, mutta katsojan silmät ovat naulittuna Murphyyn jo ensiminuuteista lähtien. Yksi tunnus onnistuneella elokuvalle on aito kiinnostus päähenkilöiden kohtaloihin, ja tässä elokuvassa elementti on vahvasti läsnä.
Pätkässä on sielua ja aitoa lämpöä, joka on tyypillisempää eurooppalaisille elokuville kuin Hollywoodin tuotoksille.
Transseksuaalisuuden lisäksi elokuvan toinen suuri teema käsittelee Irlannin levottomuuksia katolilaisten ja protestanttien välillä. Kaksi vakavaa ja painavaa teemaa yhdessä elokuvassa eivät välttämättä aina toimi, mutta tässä ne sointuvat hyvin yhteen.
