Bret Easton Ellisin saman nimiseen romaaniin perustuva Mary Harron ohjaama American Psycho on satiirinen kertomus ylikierroksilla käyvästä 80-luvusta ja sen aalloilla elävästä Wall Streetin liikemiehestä, Patrick Batemanista. Batemanin hillittyä roolia tulkitsee kylmän tyylikkäästi Christian Bale, mikä tuntuu näin jälkeenpäin enemmän kuin onnistuneelta valinnalta. Roolia oltiin nimittäin kaavailtu mm. Leonardo DiCapriolle sekä erittäin lupaavalle Edward Nortonille, joka itseasiassa hylkäsi roolin. Batemanin naisystävän roolissa nähdään myös melko tunnettu Reese Witherspoon. Surullisen kuuluisaa Paul Allenia taas näyttelee Jared Leto, joka on loistanut hyvinkin erityyppisissä rooleissaan viime vuosina.
Pat Bateman asuu miltei täydellisessä kiinteistössään. Hän treenaa päivittäin, käy säännöllisesti solariumissa, omistaa kattavan kokoelman merkkipukuja, työskentelee Wall Streetilla sekä murhaa iltaisin alempiarvoisiaan hyvinkin luovilla menetelmillä. Patrick Bateman on menettänyt syvyytensä, identiteettinsä, kaiken sen mikä määrittelee tämän 27-vuotiaan liikemiehen olemuksen. Hän vain toteuttaa hallitsematonta ja aitoa vihaansa. Hän on vain yksi ratas koneistossa, yksi helvetin sekaisin oleva ratas.
American Psycho ei ole kertomus sarjamurhaajasta, joka pyrkii jatkamaan mielitekojaan kunnes lopulta jää kiinni. Se on kertomus nyky-yhteiskunnasta ja sen luomasta turhautuneesta yksilöstä joka etsii ulospääsyä. Patrick Bateman on ennen kaikkea ilmentymä, ei vain yksi Pierce & Piercellä työskentelevä miljoonapalkkaa nauttiva siisti liikemies.
On hienoa nähdä, että 80-luvun tunnelman saavuttamiseksi on nähty vaivaa. Kaikkine kasettinauhureineen, ylitopattuine pukuineen ja hiustyyleineen American Psycho palaa täydellisesti aikaan, jolloin tehtiin hassun kuuloista musiikkia ja meikattiin liikaa. Alkuperäisteoksestaan huolimatta American Psycho elokuva on yksi genrensä verettömimpiä teoksia. Se on esteettisen tyylikäs, jossa, jos näin uskaltaa sanoa; näkyy naisen (ohjaaja Mary Harron) kosketus. Huikean kirjan jälkeen itse elokuva oli monille pettymys, mutta mielestäni kirja ja elokuva tukevat loistavasti toisiaan erillisinä teoksina.
