Willi Länsi omaa monia legendaarisia hahmoja ja Billy The Kid (Kris Kristofferson) on yksi niistä. Lincoln Countyn lainvalvoja Pat Garrett (James Coburn) tunsi hänet ja teki tästä selvää. Näillä oli myös yhteistä taustaa ja sellainen yhteys tekee vihanpidon vahvaksi. Lyhyesti sanoen Billy The Kid karkaa jättäen pari kalmoa jälkeensä ja Garrett lähtee takaa-ajoon.
David Samuel ‘Bloody Sam’ Peckinpah oli mies jonka makuhermoja hän öljysi happaman makuisilla tisleillä, rähjäsi ja rellesti ja siinä sivussa hän sai aikaan muutamia todella hienoja elokuvia. Ennen kaikkea Willistä Lännestä ja niiden tarkoitus oli polttaa koko genre hedelmälliseksi verituhkaksi. Myyttinen lainsuojaton William H. Bonney joutuu Peckinpahin viinahuuruisen mulkoilulinssin tarkkailuun ja tämä ei ole ollenkaan mairitteleva näkemys, mutta yhtä töykeän halveksiva mulkaisu tulee myös Pat Garrettin edustamalle järjestäytyneelle yhteiskunnalle.
James Coburn on viiksekäs sheriffi joka tulee Willin Lännen pölyisistä bandiittimaista ja kyynisesti on päättänyt liittyä voittavalle osapuolelle ja hän yrittää saada muutkin lopettamaan tilanteessa missä voittaja on jo päätetty. Kris Kristofferson on aika vanha ukko ollakseen [B]nuoruudesta[/B] tunnettu Billy The Kid, mutta hän saa kuitenkin kanavoitua ilkeämielisen nulikan pilkalliset maneerit. Leffassa on muutenkin aika iso joukko amerikkalaisen länkkärin vakiohumuja kääntymässä ja yleensä se kääntyminen tapahtuu veren tirskuessa ampumahaavoista.
Rakenne on rähinäviinaa urakalla klunksineen remeltäjän luoma sekametelisoppa yksittäisiä, väkivaltaisia kohtauksia ja edistyksen voittokulkua ei voi estää. Raaka, tislaamaton rakkaus Willin Länteen ja yhtä armoton ymmärrys sen loppumisen tarpeellisuudesta huokuu tästä elokuvasta. Peckinpahin maailmankuvan karkein edustaja, sillä tämä elokuva on itsetarkoituksellisen väkivaltainen ja Robert Zimmermanin sävelet tahdittavat sitä.
Kokonaisuus on äreäja tyly leffa Willin Lännen väistämättömästä katoamisesta ja sen mukana katoavat Billy The Kidin kaltaiset legendat ja se on hyvä asia se, vaikka niitä seuraavat anonyymit retkut ovat yhtä halveksittavia. Tämä ei ole Peckinpahin mestariteos sillä amerikkalainen western oli jo parkaissut kuolinhuutonsa, mutta aika lähellä sellaista ja mukana on symboliikkaakin.
