Yellowleg-lempinimeä totteleva sisällissodan veteraani on viisi vuotta jäljittänyt vastapuolen sotilasta, jota kohtaan hänellä on henkilökohtaisia kaunoja. Kun Yellowleg lopulta löytää miehen, joka ei tunnista häntä, ja lyöttäytyy samaan porukkaan saadakseen kostolleen tilaisuuden, tulee matkaan yllättäviä mutkia punatukkaisen tanssitytön ja tämän vahinkolaukaukseen kuolleen pojan aiheuttamien tunnontuskien muodossa. Kun intiaaneistakin pitäisi vielä selvitä, on Yellowlegillä melkoinen soppa selvitettävänään.
Vuonna 1961 valmistunut Preerian laki on ohjaaja Sam Peckinpahin varsin vaatimaton, mutta laadukas ja perusvarma debyyttielokuva. Samppa sekoittelee muikeasti ristiriitaisia teemojaan, kun Yellowleg samanaikaisesti etsii sekä kostoa, että synninpäästöä omille teoilleen, mutta lopulta tuntuu, että näistäkin selvitään melko helposti, varsinkin jos ohjaajan yleensä käyttämään mittakaavaan verrataan.
Vaan kuten jo todettu, kyseessähän on aiemmin vain TV-sarjoja duunailleen Peckinpahin esikoispitkä, ja mittatilaustyö studiopomoilta. Vaikka käsikirjoituksesta löytyykin Peckinpahille tuttuja aiheita, miehellä ei ole ollut filmin kirjoittamisen kanssa osaa eikä arpaa. Teknisesti kyseessä on melko peruslänkkäri, kaikki toimii ok, mutta mikään osa-alue ei ole erikoisen muistettava.
Lopulta elokuvasta tekeekin mielenkiintoisen lähinnä vertailu Peckinpahin myöhempiin teoksiin, kehityskaaren alku on tässä. Ohjaajan maailmankuva ei ole vielä lähimainkaan niin kyyninen kuin myöhemmin, naiskuvasta puhumattakaan. Hidastukset loistavat poissaolollaan, eikä väkivalta ole erikoisen realistista tai yksityiskohtaista. Preerian laki on must see -leffa niille, jotka ovat kiinnostuneet tästä eräästä eniten amerikkalaiseen elokuvaan vaikuttaneesta ohjaajasta kokonaisvaltaisesti, ja aivan suositeltava välipala laatulänkkäreiden ystäville.
