Yleensä musiikkivideomiehet pärjäävät kokopitkien jättielokuvienkin ohjaajina, hyviä esimerkkejä tästä ovat mm. David Fincher ja Spike Jonze. McG ei aivan yhtä laadukkaaseen tulokseen pääse mtvmäisen kiiltävässä debyytissään, jonka kuvat räppivät kiivammin ja nopeammin kuin Pokemon-pelissä.
Charlien enkelit on se leffa, joka nostaa Spice Girlsien viitisen vuotta aiemmin esiin nostaman Girl Powerin uuteen ulottuvuuteen ja derivoi järjenhäivä(vakio)n ruudulta. Nyt 2000-luvulla Charlien enkelit potkivat kovempaa, bilettävät enemmän ja käyttävät vähemmän vaatteita. Tuloksena on pehmopornon, superextremepophits for kids 2000 –musakokoelman ja actionin sekoitus, joka ei säväytä suuremmin.
Näyttelijättäret suoriutuvat (vaatteistaan) ihan mukavasti. Bill Murray tekee voitavansa enkelien kulmakarvojaan käräyttelevänä taustapiru Bosleyna. Tom Green tarjoaa loistavan vierailun Betsy-veneen kapteeni Chadina. Matt ”Frendien Joey” Le Blanc sen sijaan ei säväytä: katsoja odottaa joka hetki, että Joey laukaisi jotain joeymaista…
Mm. idioottimainen formulakohtaus ja muka-hauskat-vitsit tekevät McGeen paketista välillä sietämättömän, mutta toisaalta jos leffa tarjoaa Cameron Diazin bikineissä ja Drew Barrymoren hymyn, joka paistaa näemmä vaikka teipin läpi, ei se aivan onnettominta huumoriactionia/actionhuumoria voi olla.
Charlien enkelit on läjä hidastuskuvia, räjähdyksiä ja kauniita naisia miksattuna puolentoistatunnin mittaiseksi musavideoksi. ”Mäkkee” epäonnistuu monella osa-alueella, mutta kakkososaan verrattuna tämä on vähintään elokuvataiteen Mona Lisa ja Shakespeare. Pojoja tulee noin 0.001 jokaisesta Enkelien suorittamasta vaatteidenvaihdoista ja nonstoppina tapahtuvasta taustabiisin vaihdosta eli yhteensä kahden pojon verran. Suosittelen Charlien enkeleitä vain ylienergisille bilettäjille perjantai-illan ”rauhoittumishetkeksi”, mutta varoitan hiemankin hitaampia tai epilepsiasta kärsiviä: järkihän moisesta kuvaleikittelystä lähtee pitemmän päälle.
