Mitä kaikkea odottamatonta voi tapahtuakaan yhdessä silmänräpäyksessä? Työpaikka voi mennä, piano pudota niskaan kuolettavasti tai viereen voi vaikka tupsahtaa Liv Tylerin näköinen kaunotar! Mainiossa Valomerkin jälkeen-leffassa yhdistyvät kaikki nuo elämän yllätykset. Kuin taivaalta tupsahtava täydellinen pakkaus Jewel (Liv Tyler) kietoo miehiä sormiensa ympärille ja elon tiellä matkatessaan jättää taakseen ison kasan ruumiita, sekasortoa ja särkyneitä sydämiä.
Elokuvan lähestymiskulma Jewelin matkaan kohti unelmaa on hauska, sen tarkastellessa stooria kolmen eri miehen näkökulmasta. Niin törppö laiskimus (Matt Dillon), lakimies (Paul Reiser) kuin poliisikin (John Goodman) lankeavat kauniin naisen vetovoiman vietäväksi, puhumattakaan siitä ruumiskasasta, joka leffan päättyessä makaa arkuissaan. Ja kaikki tuska ja kuolema vain Jewelin ja hänen havittelemansa unelmakodin vuoksi. Rankkaa.
Ohjaaja Zwart on todella saanut punottua mainion henkilögallerian suihin hienoja ja hauskoja kommentteja. Varsinkin mieshahmoissa on jotain surullisen hauskaa menoa, joka naurattaa kerta toisensa jälkeen. Naurua on mahdoton estää, kun törppö mies alkaa selittämään kasettisoittimensa monoäänestä Jewelin tahtoessa tämän kotia kuuntelemaan stereoita, tai kun sama mies pomottaa Jewelin tekemään kaiken eikä ole tyytyväinen elämäänsä, vaikka Jewel auliisti kaiken tälle tekeekin. Yhtälailla suuren egon omaavan lakimiehen yltäkylläisen ja täydellisyyttä hipovan perheidyllin keskellä pyörivät fantasiat ovat hauskaa seurattavaa. Ei ole kumma, että naispsykologilla meinaa hermo palaa, kun mies käy kuvailemaan Jewelin grillijuhlissa käyttämää asua. Mieskatsojat sen sijaan nauttinevat kuvailusta.
John Goodmanin hahmo on jälleen se sympaattisin, jonka ujo olemus on hieno lisä parin rajumman äijän joukkoon. Poliisisetä kiikuttaa kukkia Jewelille ja tuhoaa vaikka murhan todistusaineistoakin, jos Jewel vain niin sanoo… ööh, korjaan eihän Jewelin tarvitse mitään sanoa, elekielellä se pirulainen taitaa tuonkin hoitaa.
Liv Tylerin osuus on keskeinen, tosin pääosissa tuntuvat olevan naisen materialististen unelmien sijaan erilaiset mekot erilaisilla kaula-aukoilla. En voi valittaa siitä, tosin naisnäkökulma Livin osuuteen lienee hieman erilainen. Häikäilemättömästi Jewel ainakin korttinsa pelaa, sitä ei voi kiistää.
Michael Douglaskin palloilee mukana, jopa niin erityylillä, etten tunnistanut miestä heti! Hän esittää palkkamurhaajaa, joka sotkeutuu kohellukseen ja hämmentää huvittavaa soppaa yhä huvittavammaksi. Monesti melko tylsä äijä onnistuu tällä kertaa sivuroolissaan hyvin.
Pinnallisuudestaan huolimatta Valomerkin jälkeen antaa paljonkin ajateltavaa. Eri näkökulmista kerrotut stoorit ovat hienoa katsottavaa, eikä tummahko komedia eksy hakoteille. Pikku opetuksia on vaikka millä mitalla, kuten esim. turhat bingo-huudot eivät sovi bingohalliin tai turhat seksiä!-huudot kirkkoon ja papin suuhun.
Valomerkin jälkeen pelailee säälimättä miehen stereotypioilla ja leikittelee hauskasti länsimaisilla pinnallisilla arvoilla. Hahmot ovat hienosti kirjoitettuja, dialogi puolikuivaa, mutta niin antoisaa ja naurettavaa. Kertakaikkisen nautittava ja höhlällä asenteella varustettu elokuva, jota itse kutsun nimellä ”Sekaisin Marista II”, sillä kyseisen elokuvan tummemmasta ja paljon paremmin muotoillusta versiostahan tässä on kyse (ja vaikkette uskokaan, tarkoitin tuolla kommentilla lähinnä itse elokuvaa, en Liv Tyleriä).
