Southern Oil Company on mahtava öljy-yhtiö, joka kilpailee agressiivisesti globaaleilla öljymarkkinoilla, kasvattaen markkinaosuuksiaan Etelä-Amerikan mittaavien öljyvarojen turvin. Yhtiö ilmoittaa etsivänsä kuljettajia todella vaaralliseen tehtävään. Kuljettajien halutaan ajavan kaksi nitroglyseriinillä lastattua kuorma-autoa Las Piedrasin kylästä kaukana sijaitsevalle öljykentälle…
Neljä miestä ottaa tehtävän vastaan palkkiorahojen ( joka on 2 tonnia ) sokaisemana, ja kuoleman varjo selässään miehet lähtevät matkaan, kumpikin auto aikeissa saapua perille ensimmäisenä, keinolla millä hyvänsä. Matkan kasvaessa kilometri kilometriltä, miehet huomaavat pelon palkan olevan tylyn yksinkertainen: rahat tai henki.
Elokuva starttaa joidenkin mielestä ehkä hieman liian hitaasti, mutta alullakin on oma merkityksensä; Vaarallisen matkan aloittavat hieman hitaat, kohtalaisen pitkät ja tunteikkaat kohtaukset, joiden kuvakulmat ollaan aseteltu loistavasti ja joita Georges Auricin säveltämä kaunis musiikki kuljettaa.
Yves Montadin roolisuoritus korsikalaisena Mariona on mainio, samoin Folco Lullin italialaisena Luigina, mutta yksi näyttelijä oli ehdottomasti ylitse muiden. Tällä kertaa se oli Jo’ta näyttelevä Charles Vanel. Hän osasi olla hyvin muuntautumiskykyinen, kun esitti varakasta ja leuhkaa miestä josta muuttui lopulta herkempääkin herkempi pelkuri.
Elokuvan ohjauksen taso on luonnollisestikin mitä mainiointa, sillä sen tekijänä on sama mies, joka on ohjannut mm. leffan: Pirulliset (1955). Ohjaaja Henri-Georges Clouzot´ta on kutsuttu ansaitusti “Ranskan Hitchcockiksi”, sillä hän tekee työnsä lähes yhtä onnistuneesti. Vaikkei taso yllä yhtä korkealle, on se silti hyvin tyyliteltyä, ja jännitys osataan säilyttää alusta loppuun.
Kaiken tämän mahdollistanut käsikirjoitus on viisaasti kirjoitettu ja se on huolellisesti aikaansaatu, jonka takia jokaista kohtausta on ilo katsella. Varsinkin kun päästään lastin kuljettamisosioon, muuttuu leffa koko ajan vain parempaan suuntaan. Sanoinkuvaamattoman loistava loppukohtaus kruunaa kaiken, eikä se ole onneksi liian tyylitelty, vaan kuuluu kiistatta elokuvahistorian parhaimpiin loppuihin.
Pelon palkka sisältää siis nerokkaan ohjauksen, kauniin ja sopivan taustamusiikin, huolellisen ja onnistuneen kässärin, todella loistavia ja mieleenpainuvia kohtauksia, sekä mestarillisia näyttelijäsuorituksia.
