Ihan oikeasti kulttuuri-ilmiöksi todettava [I]Fingerpori[/I] on epämääräisen itäsaksalainen kaupunki ja sitä johtaa tiedotusvälineiden vainoama Aulis Homelius (Kari Väänänen). Tämän apuna on Rape (Olli Rahkonen) ja ravintola Aromia pyörittää Riitta (Jenni Kokander). Tiedekeskus Fingerpolin tutkija Heimo Vesan (Santtu Karvonen) perhe-elämä saa yllätyskäänteen anopin (Marja-Leena Kouki) saapuessa yllätysvierailulle ja sekalaisten työhommien Allan Kurma (Aku Hirviniemi) törmää useamman kerran Krapula-Päiviin (Pirjo Lonka) suorastaan syklisellä rakenteella. Neljä erillistä episodia em. kaupungin elämästä kertoo myös Jeesuksesta (Miska Kaukonen), Adolfista (Teemu Aromaa) ja ainakin yhden uuden asukkaan saavasta Fingerjärvestä.
Mikko Kouki alkaa kiistatta vaikeaan työhön sovittaa kulttimaineinen ja strippirakenteinen sarjakuva elokuvalliseen muotoon. Allekirjoittaneen pelko pakonomaisesta draamasta osoittautui todeksi, mutta onneksi toivo nopeatahtisesta huumorivenkoilusta ja kaksimielisyyksistä osoittautui yhtä todeksi. Leffassa on neljä episodia joita sitoo tapahtumapaikan lisäksi rakkauden suureellinen teema ja yleisen optimismin seurauksena tarinoiden loput ovat onnellisia. Lähdemateriaalin visuaalinen ja sanallinen huumori kääntyy mukisematta elokuvamuotoon ja yritys luoda koherentteja tarinalinjoja pienien episodien stripeistä ei onnistu kovinkaan hyvin. Visuaalinen ilme on myös nautittavan anakronistinen ja hajottaa ajankohdan ja maantieteen pirstaleiksi ja se on varmasti tarkoituksellista.
Kari Väänänen ruumiillistaa Aulis Homeliuksen mainetta janoavaksi ja kömpelöksi tollukaksi ja Santtu Karvosen muovaama Heimo Vesa ei ole kovinkaan jämäkkä persoona vaikka omaa valtavan annoksen kärsivällisyyttä. Jenni Kokander ja Pirjo Lonka ruumiillistavat Fingerporin naismaailman huomattavan groteskiin suuntaan ja ovatkin pääasiassa traagisempia hahmoja. Aku Hirviniemi on varsin velton pätevyyden Allan Kurma joka ei ota stressiä edes julkisessa terveydenhuollossa. Pääroolit ovat hyviä, mutta pienempien sivuroolien kohdalla Fingerpori elävöityy riemukkaaksi satiiriksi Suomesta missä vaatteet ovat kuin syntejä ja anoppi ajoi kerran Minillä punaisia päin.
Lähdemateriaalin omalaatuisen komiikan sovituksena [I]Fingerpori[/I] on toimiva ja suureksi harmiksi Allekirjoittaneen pelot olivat myös oikeutettuja. Elokuvana vähemmän onnistunut sovitus vaikka hykerrellä saa useaan otteeseen Asko Vileniuksen (Tom Petäjä) järjestäessä näytön.
