3025 oli vuosi, kun drejit tuhosivat maapallon. Ihmiskunnasta tuli vähemmistö, jotka oli hävitettävä sukupuuttoon. Cale (Damon) on tuolloin nuori poika, joka lähetetään turvaan samalla, kun hänen isänsä (Ron Perlman) pyrkii pelastamaan kaiken voitavan. Siirrytään 15 vuotta eteenpäin ja Cale on nuori mies, joka on sysännyt tuhoutuneen historiansa taakseen. Kapteeni Korso (Pullman) saa hänet kuitenkin ajattelemaan, kun hänet viedään matkalle rakentamaan uutta toivoa maapallosta. Sormus, jonka Cale sai isältään ennen eron hetkeä, johtaa matkan kulkua. Korson miehistöön kuuluvat nuori nainen Akima (Barrymore), niljakas Preed (Lane), tiedehirmu Gune (Leguizamo) ja asevastaava Stith (Garofalo). Yhdessä he lähtevät seuraamaan Calen isän viitoittamaa tietä ja saavat kohdata monta yllätystä matkan varrella.
Perhe-elokuvaksi Titan A. E. ei mielestäni sovellu erityisen hyvin. Siinä on hellyyttäviä animaatiopiirteitä, mutta asian ydin on hyvin tykkiä tavaraa. Ajatus, että jonain päivänä meillä ei enää ole maata jalkojen alla, pelottaa ja elokuva sai ajatuksia pintaan. Olemmeko me todella vuosisadan päässä siitä, että selviämme avaruudessa?
Elokuvan sivuhahmot ovat hauskinta antia. Varsinkin Leguizamon ja Garofalon äänityöskentely on mieluista kuunneltavaa. Päähahmot taasen jäävät hieman vaisuiksi.
Mikään klassikko ei Titan A. E. koskaan tule olemaan, ja sen sanomakin on ajankohtainen vasta tiedemiehille. Juonikuviot ja tapahtumat eivät myöskään pidä katsojasta kiinni tarpeeksi ja se saa kiinnostuksen laskemaan melko alhaiseksi. Pieniä rippeitä löytyy jonkin verran, mutta aihe jää enemmänkin ilta-ajattelun piikkiin.
nimimerkki: Clementiney
