Disney Channelille tuotettuja ohjelmia yhdistävät yleensä perheystävällisyys, korkea moraali ja tunteisiin vetoaminen. Tie Avonleaan passaa tähän kuvaukseen samaan tapaan kuin tosipohjaisesta romaanisarjasta tv-sarjaksi muunnettu Pieni talo preeriallakin. Tie Avonleaan pohjautuu sen tavoin kirjallisiin tuotoksiin. Niiden luomisesta on vastannut Lucy Maud Montgomery, eli sama täti, jonka kynästä ovat lähtöisin Pieni runotyttö (Emily of New Moon) ja sitä suurempaa suosiota ainakin televisiosarjana nauttiva Anna ystävämme (Anne of Green Gables).
Tie Avonleaan on kuvattu Kanadassa samalla alueella, kuin mainittu Anna ystävämme, ja sarjan tekijäporukka on osittain samaa. Kumpikin niistä on lähtöisin Kevin Sullivanin tuotantoyhtiöstä ja Avonlean kaduilla voi nähdä käyskentelemässä esimerkiksi Annasta huolta pitäneen Marillan (Dewhurst) sekä hänen kanssaan usein vielä Annan Vihervaarassa asuessa kiistelleen tomeran leskirouva Rachel Lynden (Hamilton). Itse punapäistä runotyttö Annaa ei Tie Avonleaan -sarjassa nähdä edes vilaukselta, sillä se keskittyy Avonlean monista asukkaista erityisesti Kingin perheeseen. Seitsemän tuotantokautta vuodesta 1990 vuoteen 1996 kestänyt draama alkaa kuitenkin noin sadan vuoden takaisesta Montrealista, jossa rikkaan perheen tyttö, Sara Stanley (Polley) saa isältään (Collins) käskyn muuttaa enonsa ja tätiensä luokse maalle. Sara on luonnollisesti muutoksesta ihmeissään, mutta herra Stanley ei voi muuta, sillä Saran äiti on kuollut ja häntä itseään uhkaa pahimmillaan vankilatuomio rahasotkujen vuoksi.
1. (1990)
Perhesarjan ensimmäinen tuotantokausi keskittyy hienostokodissa palvelijoiden keskellä eläneen Saran totutteluun yksinkertaisempaan elämään maalla. Toisin kuin usein vastaavissa tilanteissa, Saraa ei kuvata kuitenkaan pöyhkeäksi nirppanokaksi, vaan hän on aidosti kiinnostunut uusista asioista ja mukautuvaisempi kuin maalaisserkkunsa. 10-vuotiasta Saraa vähän vanhempi Felicity King (Zamprogna) taas on koppava ja määräilevä kuin hän itse asiassa pyörittäisi Saran enon taloa yksinään. Alec King (Smith) suhtautuu tyttäreensä yhtä lämpimän rauhallisesti kuin kaikkiin muihinkin ihmisiin, sillä ison perheen päänä ja suuren tilan omistajana muunlainen toiminta olisi lopulta energian tuhlausta. Koska Alecilla ja hänen hössöttäväisellä vaimollaan Janetilla (Cadeau) on itsellään jo entuudestaan kolme lasta (Felicityn lisäksi Zachary Bennettin näyttelemä pyylevä pikku Felix ja Harmony Crampin näyttelemä nuorimmainen, Cecily), Saran pitää asettautua tätinsä, kuivakkaan mutta tavattoman tiukan vanhapiika Hetty Kingin (Burroughs) ja yhä hehkeän Olivia Kingin (Ruffman) hoteisiin.
Ensimmäisen tuotantokauden huippukohtia ovat suvaitsevaisuuden puolesta puhuvan avausjakson lisäksi vanhapiika Marilla Cuthbertin salarakkaaseen keskittyvä episodi, The Materializing of Duncan McTavish, joka opettaa klassisesti valheen lyhyistä jäljistä. Suvaitsevaisuus-teemaa jatkaa jakso The Witch of Avonlea, jossa lasten ja aikuistenkin pelkäämä metsäläisrouva Peg Bowen (Cox, joka näyttelee roolinsa mukavalla virneellä) nousee vaihteeksi tarinan keskeiseksi hahmoksi.
13-osaisen aloituskauden heikoimpana lenkkeinä voi pitää Janet Kingin sisaren, Abigail Wardin (Dunsmore), rakkaustarinaa. Parin jakson ajan kestävä pariutumisrituaali ei oikeastaan lemmen leiskuntaa sisällä, vaikka näyttelijät niin yrittävät kovasti väittää. Jopa Olivia Kingin hitaasti lämpenevä suhde änkyttävään keksijänero Jasper Daleen (Thomson) on kaikessa ennalta arvattavuudessaankin onnistuneempi juonne.
2. (1990 – 1991)
Sarjan toinen 13-jaksoinen kausi alkaa surullisissa tunnelmissa. Henkilökohtainen tragedia kolhii Saran elämää. Sen seurauksena Montreal jää pitkäksi aikaa Saran taakse ja hänen oppivuotensa Avonleassa jatkuvat. Tragedian sivussa sattuu mukaviakin asioita, sillä ikäneito Eliza-täti (Tremblay) saapuu vierailulle Alecin ja Janetin kotiin. Eliza on hyväntuulinen jäärä, joka sukulaistensa harmiksi kuitenkin pitkittää visiittejään viikkoja.
Toisen kauden myötä sarjan hahmokaartiin liittyy myös sukujuuriltaan suomalais-irlantilaisen Michael Mahosen esittämä Gus Pike. Hahmo on merillä nuoresta iästään huolimatta pitkään työskennellyt nuuskamuikkustyyppi. Kouluja käymätön Gus pudottaa Felicityn maanpinnalle prinsessaunelmistaan episodissa How Kissing Was Discovered. Hetty-täti taas näkee Gusissa potentiaalia pyörittämänsä kyläkoulun oppilaaksi, ja niinpä hän päättää hioa Gusista kunnon miehen. Aunt Hetty’s Ordeal -osasta liikkeelle lähtevä tarina on yksinkertainen ja leppoisa esimerkki jokaiselle nuorelle koulunkävijälle, jolla on epäilyksiä oppimisensa suhteen. Rautalangasta väännettyä kertomusta on miellyttävä seurata Mahosen luontevan työskentelyn vuoksi. Siinä jopa unohtuu, että näyttelijä oli jo pitkälti yli parikymppinen aloittaessaan Tie Avonleaan -sarjassa. Mahonen tosin näyttää ikäistään nuoremmalta. Hän on osassaan osittain kuin Nummisuutarien Esko, osittain taas kuin merihirviöistäkin kaiken tietävä seikkailija. Sinänsä ei siis ole ihme, että Mahoselle herui vuonna 1997 roolityöstään myös palkinto.
Tiellä Avonleaan ovat sarjan toisella kaudella myös pienet Davey (Labine) ja Dora Keith (Muscroft). Annan jälkeen tyhjän tuntuiseen taloon jäänyt Marilla päättää ottaa lapset huostaansa. Keithin sisarusten tarina on Disney-tyyliin kevennetty versio siitä, mitä orvoille lapsille on joskus maailmassa voinut tapahtua. Vesitetystä melodraamasta soudetaan seikkailullisemmille vesille, kun Sea Ghost tuo Avonlean hahmogalleriaan ärhäkän merikapteeni Cranen (camp-klassikko Logan’s Runissa ja myöhemmin Austin Powerseissa huvittanut York). Kaikkien vinhojen tapahtumiensa myötä sarjan toinen kausi kohoaakin paljon ensimmäistä mielenkiintoisemmaksi.
3. (1992)
Häähumussa starttaava kolmas tuotantokausi keskittyy enemmän yhden episodin mittaisiin juonikuvioihin kuin koko kautta värittäviin. Esimerkiksi kauden toinen jakso, Felix and Blakie, on perin tavanomainen, kyyneliä kirvoittava lapsi ja lemmikki -stoori pojasta ja hänen hevosestaan. Kaksiosaisessa When She Was Bad, She Was Horrid -tarinassa Sara nousee vaihteeksi selvemmin esiin. Sara ja hänen Hetty-tätinsä joutuvat pahaan suukopuun, kuten (varhais)teinit ja heidän vanhempansa monesti joutuvat. Vaikka koko juttu vaikuttaa väkisin väännetyltä, Sarah Polleyn kaksoisrooli hienostokodista lähteneenä Sarana ja kaduilla kasvaneena Jo’na on ilahduttava. Polley, jonka olisi voinut kuvitella suhteellisen kiltiksi pikkutytöksi, antaa palaa oikein kunnolla, ja antaa samalla vihiä ehkä todellisesta persoonastaan. Näyttelijä lähti jo hyvin nuorella iällä mukaan politiikkaan, eikä ole tiettävästi tyytynyt vain pyörittelemään papereita, vaan kiivennyt barrikadeille asti.
Kauden älykkäimmin kirjoitettu jakso liittyy sekin politiikkaan. Naisten äänioikeudesta puhuva Aunt Janet Rebels tuo lisää sävyjä muuten niin usein kanaemomaisen Janet Kingin hahmoon. Lally Cadeau pistää parastaan maanviljelijän vaimona, joka liki yksinään koko kylässä tuntuu tajuavan, miten tärkeää on, että hameväkikin pääsee uurnille. Liki yhtä fiksusti kirjoitettu Friends and Relations kuvaa taas aivan toista aihetta, kun kylän miehet lähtevät yhdessä kalaan ja tiukentavat ystävyyssuhteitaan. Näiden jaksojen välistä löytyvä A Dark and Stormy Night puolestaan on päinvastoin täysi huti. Sen kehnossa käsikirjoituksessa vilisee jalokivivarkaita ja tummanpuhuvia tyyppejä kuin kioskikirjallisuudessa. Kaikkein synkeintä ratsastajaa esittää ex-Teräsmies Christopher Reeve, mutta se ei paljoa hetkauta.
4. (1993)
Neljäs 13-osan rupeama tuo Kingin sukuun uuden tulokkaan, jonka vuoksi Hetty-täti päättää jäädä sapattivapaalle toimestaan opettajana. Samalla kun sarjan lapsitähdet kasvavat, Jackie Burroughs näyttää pysyvän muuttumattoman kuivakkana nutturapäänä. Burroughsin Hetty on matriarkka, jonka sana on laki melkein kaikkialla, mutta joka samalla saa osakseen sekä oppilailtaan että läheisiltään yhtä suurta vihaa kuin rakkauttakin. Burroughsilla on maneerinsa, mutta hänen sijaansa on vaikea kuvitella ketään muuta sopivampaa näyttelijää.
Hettyn tilalla Avonlean kyläkoulussa ovat ehtineet opettaa sekä häntä joustavampi ja iloluontoisempi Muriel Stacey (Lightstone), että sarjan kolmannella tuotantokaudella myös kiertävä näyttelijä Alastair Dimple (maanisuudessaan huvittava Paluu tulevaisuuteen -tähti Lloyd). Neljännellä kaudella koulun korokkeelle nousee Hettyn miehinen vastine, entinen upseeri ja kolmen lapsen yksinhuoltaja, Clive Pettibone (Fox). Pettibonen perhe on rasittavan yksiulotteisesti kirjoitettu kokoonpano. Turhan pikaisesti luonnostelluilta vaikuttavat myös muutamat kauden juonenkäänteet, kuten Hearts and Flowers -episodin romanssi Gus Piken ja paikallisen hotellin kokki LaPierren (Millaire) sukulaistytön (Clermont) välillä. Epätasaista kautta sitoo yhteen Felicityn ja Gusin ystävyyssuhde, joka alkaa muuttua nuorten kasvaessa yhä läheisemmäksi. Samalla Avonlean katujen, koulun ja kotien jatkoksi luodaan tapahtumien näyttämöksi uutta tilaa, skotti Simon Tremaynen (Clark) johtamaa White Sands -hotellia.
5. (1994)
Jos Felicitystä tulikin neljännellä kaudella Saran sijaan sarjan näkyvämpi tyttö, viides kausi alkaa täysin ilman Saraa. Tällä kaudella koetaan myös ensimmäinen huomattava näyttelijänvaihto, sillä pienen Dora Keithin näyttelijäksi tulee Lindsay Murrell. Kulissien takaiset tapahtumat johtivat taas siihen, että sarjan tärkeimmältä vaikuttanut hahmo, Sara, poistui näyttelijänsä omasta halusta hiljaa taka-alalle. Alun perin Tie Avonleaan -sarjan ei edes pitänyt jatkua paria tuotantokautta pidempään, mutta yleisön osoittama suosio sai tekijät takomaan lisää tarinoita Prinssi Edwardin saaresta.
Viidennellä kaudella Alec King alkaa valmistella pojastaan, Felixistä, tilansa perijää. Starttijakso Fathers and Sons puskeekin Felixin sarjan alkuperäisistä lapsinäyttelijöistä näkyvimmin esille. Kingien elämässä tapahtuu kauden aikana suuria muutoksia, kun Hetty intoutuu ostamaan tehtaan (Modern Times) ja Felicityn ja Felixin pikkusisko Cecily sairastuu vakavasti (Thursday’s Child). Kauden loppua kohden Sarasta tulee taas hetkellisesti keskipiste, kun hän ihastuu kylän uuden papin villikkopoikaan (Woolvett). Uuden papin perhe vaikuttaa sen verran erikoiselta, että siitä saisi materiaalia vielä seuraavallekin kaudelle. Mielenkiintoisen perheen äitiä esittää lisäksi aiemminkin mehukkaita rooleja tulkinnut Stockard Channing. Kokonaisuudessaan viides kausi jättää katsojan kuitenkin kaipaamaan paljon, vaikka tarjolla on paljon uusia ja kohtalaisen hyvin kirjoitettuja hahmoja ja ideoita. Sarjan nuorimmat lapsitähdet saavat enemmän tilaa, mutta heistä ei oikein ole Felicityn, Saran ja Gusin korvaajiksi.
6. (1995)
The Return of Gus Pike eli Gus Piken paluu lupailee yhden sarjan fanien keskuudessa suurinta suosiota nauttivan hahmon paluuta heti kuudennen kauden alkuun. Felicity on lähtenyt opiskelemaan suurkaupunkiin, mutta palaa monen sattuman kautta pikaisesti Avonleaan. Gus, joka on aina olettanut äitinsä kuolleen, alkaa uskoa äitinsä olevankin elossa.
Kuudes kausi toteuttaa toiveet nähdä enemmän Saraa, Felicityä ja Gusia. Sara tosin jää kolmikosta lopulta vähemmälle, sillä hänet passitetaan kauas Avonleasta jo jaksossa numero neljä, Comings and Goings. Opettaja Clive Pettibonen tyttärestä, Izzystä (Brown) leivotaan nopsasti aktiivinen isän tyttö Saran tilalle. Tämä tarkoittaa sitä, että Izzy tullaan näkemään yhä useammin Felixin seurassa, kuten käy esimerkiksi nuorista yrittäjistä kertovassa episodissa A Fox Tale. Ratkaisussa on vahvaa kompromissin hajua, mutta Brown ei ole oikeastaan hullumpi korvike Polleylle. Izzy muuttuu hahmona elävämmäksi, mikä on tietysti vain parempi.
Kauden hurjimmat hetket koetaan jaksossa The Trouble with Davey, kun Rachel Lynde puolestaan sairastuu. Terveyteen liittyvät teemat ovatkin lopulta vahvasti esillä koko kuudennen kauden ajan. Felicity haluaa lääkäriksi, Cecily sairastaa edelleen ja Rachel joutuu sairaalaan. Cecily, joka aiemmin jäi harmillisesti muiden hahmojen jalkoihin, saa lisäksi uuden näyttelijän. Molly Atkinson vaikuttaa rooliin perin omituiselta valinnalta, sillä hän on isompi, vanhempi ja äänekkäämpi kuin Harmony Cramp. Nyt Cecilyllä vihdoin on tilaa sarjassa, mutta tekijäporukan päätöksestä tyttöä näyttelee räikeästi erityyppinen näyttelijä. Virallisen tiedon mukaan he halusivat ns. kehittää hahmoa. Mutta on vieraannuttavaa nähdä Lally Cadeaun esittämän Janetin syleilevän sydämellisesti lasta, josta haluaisi huutaa: ”Hän ei ole sinun Cecilysi, etkö näe?! Joku on kaapannut oikean Cecilyn!”
7. (1996)
Tie Avonleaan -sarjan viimeinen kausi on kuin yhdistelmä sen kuudetta ja neljättä kautta. Viimeiset 13 episodia mm. laittavat jo osastaan ulos kasvavan Kyle Labinen muka uskomaan kiertävän komeljanttariryhmän merenneitoon (Davey and the Mermaid) ja tuovat hullunkuristen seurueiden suman Avonleaan, ihmettelemään auringonpimennystä suoraan Kingien pihamaalle (Total Eclipse). Jälkimmäistä jaksoa voisi kuvitella jopa hauskaksi, mutta sen huumori on niin väsyneen väkinäistä, että hoh-hoijaa.
Sarjan seitsemännen kauden aikana selviävää Felicityn, Felixin ja Gusin tulevaisuus. Pieni vilahdus nähdään myös Sarasta, mutta se kertoo yhtä paljon kuin kirjan takakansiteksti itse kirjasta. Koko kauden parhaiten kirjoitettua draamaa on mahdollista kokea Avonlean tehtaan tuhossa, vaikka tapahtuma jää lopulta Felicityn lemmenasioiden jalkoihin. Sarjan tekijät ovat selvästikin halunneet antaa faneille parin finaalijakson, Return to Me ja So Dear to My Heart, kautta Aivan Valtaisan Saippuasuihkun. Sellaisen kokemuksen jälkeen jokainen hardcore-Tie-Avonleaan-fani voi melkeinpä väittää kuolevansa onnellisena. Onneksi sentään näiden osien välillä hengähdetään vähän muissa asioissa yhden episodin verran.
Avonlean joulu (1998)
Kingien suvun tarinaa jatkettiin sarjan varsinaisen päätöksen jälkeen vielä tv-elokuvassa Avonlean joulu (Happy Christmas, Miss King). Alkuperäisnimensä mukaisesti se keskittyy kuvaamaan Jackie Burroughsin tutuilla maneereillaan esittämän Hetty Kingin myöhempää elämää. Lasten lähdettyä maailmalle ja iän alkaessa painaa Hetty yrittää yhä olla se sama nainen kuin aina ennenkin. Janet on surusta sekaisin Felixin kadottua sodassa, ja Olivia murehtii Jasperinsa vuoksi. Kaiken huipuksi Avonlean koulu on lopetusuhan alla. Alkuasetelmaltaan Avonlean joulu ei siis kovin onnelliselta vaikuta. Mutta arvaahan sen, miten näissä tarinoissa aina lopulta käy…
Yhdeltä tavallista pidemmältä Tie Avonleaan -jaksolta näyttävä ja tuntuva tv-elokuva kokoaa yhteen vielä kerran kaikki sarjan tutuimmat kasvot kylän juoruämmistä Kingin perheeseen. Tai lähes kaikki, sillä osan heistä liian pieni korvaus tai muut sitoumukset jättivät elokuvan ulkopuolelle. Puolentoista tunnin tarinassa ei toisaalta liian monia henkilöhahmoja edes kaipaa, joten mikäli omaa suosikkiaan ei pääse näkemään, voi aina lohduttautua sillä, että tekijät olisivat ehkä kirjoittaneet tälle hahmolle jotakin täysin yhdentekevää sanottavaa ja tehtävää.
Avonlean joulu ja Tie Avonleaan muodostavat kokonaisuuden, jonka seurassa on yhtä helppo viihtyä kuin monen muunkin Disney Channel -tuotannon. Tie Avonleaan opettaa hyviä arvoja ja tarjoaa samalla kevyttä viihdettä. Sarjan rasitteena ovat sen alun tärkeimmän hahmon kaikkoaminen vähitellen taka-alalle ja sitten kokonaan pois, mutta myös loppukausina käsikirjoitusten tason lasku ja Cecilyn esittäjän vaihtaminen huomattavasti erilaiseen tyttöön. Anna ystävämme -sarjasta pitäneet kuitenkin ihastuvat melko lailla varmasti tähänkin L.M. Montgomery -tuotokseen.
