Evanilla (Kutchner) ei mennyt lapsuus hyvin. Siihen mahtui traumoja ja tradegioita. Yhtenä iltana hän päättää verestää katkeilleita muistojaan. Kohtaaminen menee pieleen tavalla, mikä vaatii korjaamista. Hän huomaa, että lukemalla päiväkirjojaan hän pääsee takaisin menneisyyteen tekemään asioita toisella tavalla. Aluksi kaikki näyttää menneen hyvin, mutta nopeasti paljastuu, että niin ei tapahtunutkaan. Asia on siis korjattava uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Ja kuka tietää kuinka monta kertaa uudelleen?
Perhosvaikutus perustuu menneisyyden muuttumattomuuteen. Menneisyyden manipulointi on jumalallinen voima, mikä johtaa kärsimykseen. Katsojalle tulee selville aikamatkaamisen tuskallinen piirre. Muutettuasi menneisyyttä kaikki vaihtoehtoinen tulevaisuus muutetusta hetkestä eteenpäin vyöryy aivoihin tuottaen hurjaa kipua ja vahinkoa. Ennemmin tai myöhemmin aikamatkaaja on vihannes. Myös ruumiille tulleet vammat jäävät.
Tämä elokuva yllätti. Syklinen rakenne toimii kiitettävällä tehokkuudella ja alkua rakennetaan kiitettävän pitkä aika ennen kuin tapahtumat alkavat vyöryä päälle kiihtyvällä vauhdilla. Aikamatkaaminen antaa mahdollisuuksia myös useille erilaisille tarinoille ja rakenteille sen kehittelyssä. Kaiken keskipisteessä on kuitenkin mies, joka huomaa olevansa asemassa, missä haluaa auttaa, mutta epäonnistuu aina. Perhosvaikutus on selkeästi episodimainen elokuva, joka on onneksi tyyliltään vastuullinen.
Pienet muutokset aiheuttavat muutoksia, joiden laajuutta ei ihmismieli kykene ymmärtämään ja menneisyyden sorkkiminen ei aiheuta muuta kuin kärsimystä. Paitsi matkaaja, myös hänen läheisensä saavat kärsiä. Menneisyys on mitä se on. Loppu onneksi ei ole siirappinen häpiend, vaan kyynisen synkeä ja avoin.
Kokonaisuutena yllättävän älykäs ja hallittu Hollywood-tuotos, joka toimii tarinan – ei efektien – varassa.
nimimerkki: Jurpo
