Suomessa Pikku Kakkosen kautta tutuksi tullut Nukkumatti on päätynyt reilut 50 vuotta ensiesiintymisensä jälkeen pitkän animaatioelokuvan pääosaan. Aikoinaan lievästi sosialismista kummunneet itäsaksalaisanimaatiot ovat nyt maailman muuttuessa jalostuneet tarinaltaan perinteiseksi lastenelokuvaksi.
Tarina alkaa, kun Unimaassa Nukkumatin unihiekkapussi päätyy painajaisunia viljelevän Hamubarin haltuun. Unimaassa unissa elävät hahmot eivät pysty taistelemaan toisiaan vastaan, joten apuun tarvitaan ihmislapsen unta. Tähän avun tarjoaa Miko-poika, joka haluaisi isoisänsä tavoin olla urhea merikarhu, mutta pahaksi onnekseen pelkää vettä. Jouduttuaan elämänsä hurjimpaan seikkailuun Nukkumatin apulaisena Mikon rohkeus karttuu.
Unimaa tarjoaa sekä hahmoiltaan että maisemiltaan hilpeitä yksityiskohtia. Kaiken iloisuuden ja hilpeyden vastapainona elokuvan parasta antia on kuitenkin Hamubar ja hänen painajaisarmeijansa, jotka tarjoavat johtajansa muodossa uhkaa, mutta alamaiset ovat enimmäkseen koomisia hahmoja aitoon slapstickanimaatiotyyliin.
Animaatiota ei ole turhaan lähdetty modernisoimaan nykypäivän teknologiaan sopivammaksi, ja se ainoa ero Suomessa pyörineisiin lyhytanimaatioihin on Nukkumatin puhuvuus ja suunliikkeet. Nukkeanimaationa toteutettu elokuva on siis mukavaa vastapainoa nykyiseen 3D-tekniikan rinnalla. Ja oikein mukavasti perinteisessä käsityöanimaatiossakin irtoaa vauhtia, erityisesti painajaisjaksot ovat animoinniltaan vauhdikkaasti toteutetut.
Ainoa lievä kauneusvirhe elokuvassa on oikeilla näyttelijöillä toteutetut osiot. Ne olisi voitu aivan hyvin toteuttaa myös animaationa, sillä muilla kielialueilla dubatut livejaksot eivät yleensä ole mitään hauskaa seurattavaa huulisynkan ym. vuoksi.
