Superman Returns sai omalta osaltani kylmän kohtelun saapuessaan Suomeen viime kesänä. En hehkuttanut trailereita, enkä lukenut lehtijuttuja. Kyseessä oli ensimmäinen Marvelin tai DC:n sarjakuvasankareihin perustunut elokuva sitten alkuperäisen Bladen, jota en käynyt katsomassa leffateatterissa. Miksi pesunkestävä sarjisnörtti ei sitten innostunut trikoomiesten ehdottomasta ikonista? Yksinkertaisesti siitä syystä, että esimerkiksi Spider-manin arkiset ongelmat tai Batmanin sosiopaattinen angsti ovat aina puhutelleet allekirjoittanutta huomattavasti enemmän kuin Supermanin kirkasotsainen kaikkivoipaisuus.
Tylsyydestään huolimatta Kryptonin oma poika on vuosikymmenten varrella onnistunut keräämään taakseen laajan ja uskollisen kannattajakunnan. Tähän fanikerhoon kuuluu myös ohjaaja Bryan Singer, joka innostui Supermanin paluusta jopa siinä määrin, että X-men-trilogian päätösosa sai jäädä studiopamppujen raiskattavaksi. Voi, Bryan, minkä menit tekemään! Kumarsit Supermanin ystäville, mutta samalla pyllistit meille X-men-faneille. En voi muuta kuin siteerata legendaarista Einari Keski-Pörhölää: “En valita, mutta kyllä kyrsii.”
Superman Returns on juuri sitä mitä odotinkin sen olevan. Persoonattoman päähenkilön ympärille rakennettu persoonaton elokuva. Kaikki eroavat kirkosta, eikä kukaan kaipaa Jumalan ainoaa poikaa… eikun siis Supermania. Mutta yhtäkkiä lentokoneet alkavat putoilla ja mantereet halkeilevat, joten sinipunaiselle messiaalle onkin taas tilausta. Kauluspaita repäistään auki, rillit heitetään hiiteen ja hiuskiehkura asetellaan paikoilleen. Ilmeisesti varustevyön mukana tulee myös geelipurkki.
Kaikista kyvyistään huolimatta edes Superman ei mahda mitään pitkäpiimäiselle käsikirjoitukselle. Toimintakohtaukset tulevat ja menevät, taustalla rullaava heppoinen romanssi kaatuu omaan mahdottomuuteensa, pääpahiksen Suuri Suunnitelma on hölmö jopa supersankarielokuvien mittapuulla tarkasteltuna ja viimeinen puolituntinen on yksi iso antikliimaksi.
Brandon Routh on tällä kertaa sankarimme sukkahousuissa. Suuria tunteita ei tarvitse tulkita, joten riittää kunhan kaveri on sen verran raamikas että puku päällä patsastelu onnistuu uskottavasti. Kevin Spacey voisi olla nappivalinta arkkinemesis Lex Luthorin rooliin, mutta valitettavasti materiaali ei tee oikeutta Spaceyn lahjakkuudelle. Elokuvan aikana mies pääsee toden teolla ilkeilemään ainoastaan kahdesti ja niistäkin hän onnistuu mokaamaan toisen. X-men-elokuvissa kaltoin kohdeltu James Marsden sai ohjaaja Singerilta lohdutuspalkinnoksi Supermanin kilpakosijan roolin ja Jimbon veto onkin yksi elokuvan harvoja valonpilkahduksia.
Superman on luotia nopeampi, mutta tämä leffa painuu unholaan vielä nopeammin. Tupla-DVD:n sisältämät ekstrat hakkaavat kiinnostavuudessa itse elokuvan puhtaasti, mikä puolestaan on aina sellainen vähemmän mairitteleva asia elokuvan kannalta.
nimimerkki: esimies
